Kategoria: BLOGI

Julkaistu

10 SYYTÄ, MIKSI KUMPPANUUSMAATALOUS ON MINUN VALINTANI

Kuva: Olli Repo

Kumppanuusmaatalous on kestävän kehityksen mukaista lähiruoan tuotantoa, jossa kuluttaja pääsee halutessaan myös itse osallistumaan yhteisöllisesti ruokansa kasvattamiseen. 

Luettelin 10 syytä, miksi olen itse liittynyt mukaan kumppanuusmaatalouteen, Kaupunkilaisten Omaan Peltoon.

  1. Lähiruokaa, jonka kasvattamiseen voin halutessani osallistua myös itse

Miten ihanaa onkaan välillä työntää kädet multaan, olla pieni lapsi peruasioiden äärellä ja ihmetellä maailman ja mahdollisuuksien äärettömyyttä.

Onnistunut puutarhanhoito vaatii kuitenkin paljon tietoa ja osaamista. 

Yhteisöllisessä porukassa pääsen viljelemään ruokaani ilman, että joudun sitoutumaan koko kesäksi pitämään huolta puutarhastani. 

Kumppanuusmaatiloilla päätyön tekee ammattilainen, joka joko omistaa paikan (viljelijävetoinen malli) tai joka on kuluttajien toimesta palkattu pellolle (kuluttajavetoinen malli). Molemmissa malleissa osakkailla on usein mahdollisuus osallistua peltotöihin ja sadonjakoon talkoohengessä. Samalla opin myös viljelemään itse.

Kumppanuustilallisena pääsen vaikuttamaan, mitä kasviksia saan keittiööni hyödynnettäväksi. Koska ammattilainen on vastuussa viljelytyöstä, voin myös luottaa että satoa tulee, vaikka oma palstapuutarhani kukoistaisikin pääasiassa rikkaruohoja.

2. Ruokani on tuoretta –enemmän makua ja ravintoaineita

Marketeissa myytävät tuoretuotteet eli kasvikset, liha, kala ja kananmunat ovat usein matkanneet useita päiviä, jopa viikkoja, ennen kuin päätyvät kuluttajan lautaselle. Kun hankin ruokani kumppanuuspelloltani, aamulla poimitut vihannekset ovat yleensä jo saman päivän aikana keittiössäni. 

Tuoreessa luonnonmukaisesti tuotetussa ruoassa maku- ja ravintoaineet ovat parhaimmillaan.

3. Ruokani on puhdasta –vähemmän raskasmetalleja, kasvintorjunta-aineita tai muitakaan kemikaaleja

Kun ruokani kasvatetaan huomioimalla samalla maaperän ja ympäröivän luonnon hyvinvointi, ei ruoastani löydy kasvintorjunta-aineita tai muita vääränlaisia kemikaaleja eikä vääränlaisista lannoitteista aiheutuneita raskasmetalleja.

Maailma jossa elämme on kemikalisoitunut, kyllä. Mutta miksi minun pitäisi turhaan kemikalisoitua sen mukana?

4. Haluan tukea paikallisia pienviljelijöitä ja vaikuttaa näin myös ruokaturvaani

Ympäristölliset syyt, tuontiruoka ja kaupan keskittyminen monopoleille on ajanut Suomen maatalouden kriisiin. Maatalous on vahvasti tukiriippuvaista ja ruoan tuottajat saavat kohtuuttoman pienen korvauksen ensiarvoisen tärkeästä työstään.

Haluan tukea lyhyen ruokaketjun järjestelmiä, jotka ohjaavat ruoasta maksamani rahan reilusti ja avoimesti sen tuottajalle. En ole ajatusteni kanssa yksin, sillä iso osa kuluttajista olisi valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos raha menisi suoraan viljelijöille eikä hukkuisi väliportaisiin.

Kun Suezin kanava seuraavan kerran tukkiutuu, tulee uusi pandemia, ilmastokatastrofi, talousromahdus tai jotain muuta minkä seurauksena ruoka loppuu vessapaperin tavoin kauppojen hyllyltä, haluan olla myös varmistunut, että kotimme ruokahuolto pelaa.

Kuva: Olli Repo

5. Lyhyt matka pellolta pöytään, vähemmän ilmasto- ja ympäristöpäästöjä

Ruoantuotanto on yksi suurimmista hiilipäästöjen aiheuttajista maailmassa yhdessä energiantuotannon, teollisuuden ja liikenteen kanssa. Alkutuotannon tehostaminen on perustunut fossiilisten luonnonresurssien hyödyntämiseen. Iso osa hiilidioksidipäästöistä johtuu myös pitkistä kuljetusmatkoista. 

Kumppanuusmaatalouden periaatteisiin kuuluu pyrkimys ruoantuotannon kestävyyteen. Turha fossiilikuorma sekä turhat kilometrit ja niiden aiheuttamat päästöt ovat vältettävissä, kun ruoka tuotetaan luonto huomioiden ja mahdollisimman lähellä. Myös pakkausmateriaalia kuluu vähemmän, mikä vähentää osaltaan ympäristökuormaa. 

Luonnon tarpeet huomioivilla viljelymenetelmillä ja lähiruoantuotannolla voi siis vähentää merkittävästi ilmasto- ja ympäristöpäästöjä. Samalla lievennän ajoittain sisälläni vellovaa ilmastoahdistusta.

6. Ekologista ja luonnon monimuotoisuus huomioon ottavaa ruoantuotantoa 

Kumppanuusmaatalous ei edellytä luonnonmukaista viljelyä, mutta usein juuri näin toimitaan. 

Agroekologisessa viljelyssä maaperä, ympäristö ja luonnon monimuotoisuus otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon. Voidaankin puhua, että ruoan tuottaja ei ole niinkään maan viljelijä vaan maan hoitaja. Hyvässä maassa koko monimuotoinen ekosysteemi voi hyvin ja myös kasvikset kasvavat huippulaatuisiksi. Kun hoidamme maata mahdollisimman hyvin, hoidamme samalla myös eläimiä ja ihmisiä.

7. Luontoyhteys vahvistuu

Luonnossa kaikki ovat yhteydessä toisiinsa: madot ja maaperän mikrobit, kukat, hyönteiset, eläimet, puut, kasvit, aurinko, ihmiset ja ruoka. Jos tämä yhteys katkeaa, myös ruoan saanti vaikeutuu. 

Pellolla puuhastellessani olen lähellä luontoa. Näin vahvistan ympäristöherkkyyttäni ja ymmärrystäni luonnon kierrosta sekä sen valtavasta monimuotoisuudesta.

Luonnossa oleskeleminen luo tutkitusti myös hyvinvointia vähentämällä mm. stressiä ja allergioita

8. Lisää tietoisuutta ruoan alkuperästä, samalla ruokahävikki minimiin

On tärkeää ymmärtää, mistä ruoka tulee, kuka sen on tuottanut ja mitä sen kasvatus edellyttää. Opin kunnioittamaan ruokaani jokaista suupalaa myöten.

Arvostus maanviljelijöitä kohtaan nousee kun ymmärrän, kuinka paljon työtä on vaatinut kasvattaa kädessäni oleva herkullinen porkkana. En myöskään halua heittää ruokaani turhaan roskikseen, kun olen itse valmistanut sen tuoreista raaka-aineista, joiden kasvattamiseen olen itse osallistunut.

Kuva: Olli Repo

9. Syön enemmän kasviksia

Kumppanuusmaatalous ei välttämättä ole puutarhaviljelyä, mutta hyvin usein näin on. Kun saan kuukausittain tietyn määrän tuoreita kasviksia, on niitä helppo opetella myös hyödyntämään. 

Keittotaitoni ja ruoan säilöntätaidot lisääntyvät ja syön huomaamattani monipuolisemmin ja terveellisemmin.

10. Yhteisöllistä toimintaa

Ruokailu on sosiaalista toimintaa. Kumppanuusmaatalous tuo sosiaalisuuden myös ruoan alkutuotantoon kun samanhenkiset eri ikäryhmissä olevat ihmiset työskentelevät yhdessä ruokansa eteen. 

Yhteisöllisyyttä syntyy paitsi talven aikaisessa suunnittelutyössä myös kesän ja syksyn aikana peltotalkoilemalla.  Voimme myös esimerkiksi laittaa ruokaa yhdessä.

Usein pellolla järjestetään erilaisia tapahtumia kuten suoramyyntiä tai pop-up -ravintola- ja kahvilatoimintaa. Eräs viime kesän mieleenpainuvimmista kokemuksista oli viettämämme ilta ja yö inkkarityyliin itse rakentamassamme tiipiissä nuotion loimussa.

Kuva: Terhi Suvilehto

Julkaistu

MIKÄ IHMEEN KUMPPANUUSMAATALOUS?

Satokassin sisältöä Kaupunkilaisten Omalta Pellolta. Kuva: Teija Heikkinen

Lähiruoka, luomuruoka sekä palstaviljely tai muulla tavoin itse tuotettu ruoka kiinnostaa yhä enemmän myös kaupunkilaisia. Arvostetaan laatua ja ympäristöystävällisyyttä. Kumppanuusmaatalousmalli on yksi keino olla lähempänä ruokansa alkutuotantoa ja osalistua myös itse ruoan kasvattamiseen.

Kumppanuusmaatalous on monelle tuntematon käsite, vaikka ensimmäiset kumppanuusmaataloustilat perustettiin jo 1970 -luvulla Japanissa. Tällöin joukko tokiolaisia perheenäitejä halusivat saada kasviksensa ilman torjunta-aineita ja ottivat yhteyttä paikalliseen maanviljelijään. Naiset loivat lähialueen viljelijöiden kanssa Teikei-sopimuksen, jossa he lupautuivat ostamaan koko peltosadon, mikäli viljelijät työskentelisivät luonnonmukaisesti.

Japanilainen Teikei-viljelymalli on levinnyt ympäri maailmaa. Ranskassa sitä kutsutaan nimellä AMAP, Portugalissa Reciproco, Belgiassa Voedselteam, Norjassa Andelsjordbruk ja Saksassa Solidarische Landwirtschaft eli SOLAWI.

Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytetään kansainvälisestikin tunnettua termiä CSA, joka tulee sanoista Community Supported Agriculture. Suomessa tämä viljelijät ja kuluttajat yhdistävä ruoantuotantomuoto tunnetaan nimellä kumppanuusmaatalous.

Pöhinää Kaupunkilaisten Omalla Pellolla Suomen luonnon päivänä 28.8.2021. Kuva: Terhi Suvilehto

Kumppanuusmaatalous hyödyttää sekä kuluttajaa että ruoan tuottajaa

Kuluttaja saa kumppanuuspelloltaan keittiöönsä tuoretta ja luonnonmukaisesti tuotettua lähiruokaa tietäen, kuka hänen ruokansa on kasvattanut. Hänellä on myös mahdollisuus vaikuttaa seuraavan kauden raaka-aineisiin. Tuottaja puolestaan hyötyy jakaessaan maatalouden riskit yhdessä kuluttajan kanssa, eikä hänen tarvitse etsiä tuotteillensa ostajia kilpaillen samalla markettien hyllypaikasta.

Riskien jakaminen perustuu siihen, että kumppanuusmaataloudessa kuluttajalla on sopimusosuus pellosta ja sitoutuessaan satokauteen hän ostaa tuotantomäärät osittain etukäteen.

Syötävät kukat houkuttelevat myös viljelijän elintärkeät apulaiset eli pölyttäjät pellolle. Kuva: Terhi Suvilehto

Yleensä kumppanuusmaatilat ovat puutarhoja, mutta löytyy myös liha- tai kananmunatuotantoon keskittyviä tiloja.

Kumppanuusmaatalous on kuitenkin aina ekologista pientuotantoa, mikä toteutetaan kuluttajaa lähellä ja ympäristön ja eläinten hyvinvointi huomioiden.

Sitä voisi myös verrata palstaviljelyyn, mutta sillä erolla, että viljelytyön hoitaa ammattilainen, alansa asiantuntija. Halutessaan kuluttajaosakas pääsee työntämään kätensä multaan.

Viljelijävetoinen tai kuluttajavetoinen kumppanuusmaatalous

Malleja on kaksi: viljelijävetoinen, jossa tilan omistava maatalousyrittäjä hankkii asiakkaansa kumppanuusmaatalouden muodossa ja kuluttajavetoinen, jossa joukko kuluttajia palkkaavat yrittäjän tuottamaan ruokansa. Molemmat mallit antavat kuluttajalle mahdollisuuden osallistua ruokansa tuotantoon talkootyön kautta.

Kumppanuusmaataloustila toimii hyvin myös virkistyskäytössä ja erityisesti kaupunkiympäristössä se tarjoaa palan maaseutuelämää keskelle hektistä kaupunkiarkea. 

Kumppanuusmaatalous Suomessa

Suomen ensimmäinen kumppanuusmaatila Kaupunkilaisten Oma Pelto perustettiin reilu kymmenen vuotta sitten v. 2011, kun joukko helsinkiläisiä perheitä halusivat japanilaisen Teikei-mallin mukaisesti saada luonnonmukaisesti kasvatettuja kasviksia. Omalla Pellolla toteutetaan luomuviljelyä sekä biodynaamista viljelyä, joka ottaa erityisen kokonaisvaltaisesti huomioon luonnon monimuotoisuuden sekä ympäristön, eliöiden, eläinten ja myös ihmisten ekologisesti kestävän hyvinvoinnin.

Sen jälkeen Suomeen on perustettu useita muita tiloja. Tänä päivänä Suomesta löytyy lähes 20 kumppanuusmaatilaa eri puolilta Suomea.

Julkaistu

LASKIASIPULLA JÄI RUOTSIN KUNINKAAN VIIMEISEKSI HERKUKSI

Sunnuntaina harmaata pyryä ei huomannut kukaan, kun pulkkamäet täyttyivät riemunkiljahduksista ja iloisista mäenlaskijoista. Nykyään laskiainen on ennen kaikkea koko perheen yhteinen ulkoilupäivä. Alun perin sillä on ollut myös pakanalliset perinteet. Kirkko omi kuitenkin juhlan itselleen ja kirkollisessa kalenterissa laskiaistiistain jälkeinen tuhkakeskiviikko aloittaa 40 päivää kestävän paaston.

Laskiaisena syödään tuhdisti. Pääruokana nautitaan proteiinipitoista hernerokkaa, joka perinteisesti höystettiin rasvaisella sianlihalla. Jälkiruoaksi herkutellaan sokerilla, vaalealla vehnällä, voilla ja kermalla, toisin sanoen laskiaispullalla. On tulossa pitkä, reilu kuukauden mittainen nälkäkuuri — nyt on lupa herkutella ja ahmia.

 

Ruotsin kuningas Adolf Fredrik otti laskiaisherkuttelun hieman liian tosissaan. Vuoden 1771 laskiaistiistaina hovileipuri taisi pyöräyttää poikkeuksellisen hyvät pullat. Kuningas ei voinut vastustaa kermaisia herkkuja ja ahmi laskiaispullia toisensa jälkeen.  14 pullan jälkeen tuli stoppi. Hän alkoi kärsiä pahoista vatsakivuista ja menehtyi myöhemmin ruoansulatusvaivoista seuranneeseen halvaukseen. Ennen sitä herkkusuu oli tosin nautittu hernerokan sijaan tai sen lisäksi mm. lihaa, hapankaalia, hummeria ja kaviaaria sekä reilusti shampanjaa.

Kuningas Adolf Fredrik muistetaan Suomessa myös ensimmäisenä hallitsijavuonnaan, v. 1751, maahan tehdystä tutustumismatkastaan. Edellisestä kuninkaan vierailusta Suomeen oli kulunut useita vuosikymmeniä, joten retki sai runsaasti huomiota.

Retken seurauksena Satakunnan Kankaanpäässä sijaitseva lähde nimettiin Kuninkaanlähteeksi retkikunnan pysähtymisen muistoksi. Yhtään vähemmälle huomiolle ei jäänyt Kurikassa sijaitseva Kusikiveksi nimetty kivi, jonka takana siniverinen kävi helpottamassa oloaan.

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kusikivi

Kuninkaanlähde on yksi Suomen runsasvetisimmistä lähteistä. Se oli tuttu luontonähtävyys ja matkalaisten sekä eränkävijöiden virkistyspaikka jo satoja vuosia ennen Adolf Fredrikin vierailua. Kurikan kivenjärkäle, ja kylä siinä sivussa, ponnahti kuitenkin kuuluisuuteen ja historian kirjoihin kertaheitolla. Vierailun jälkeen kivellä on järjestetty lukuisia kylätapahtumia näihin päiviin saakka, mm. juhannusjuhlia sekä epävirallisempia ”vedenheittokisoja”. Kiveä pidetään jopa kulttuuriperintökohteena ja lähes 200 vuoden takaisesta kuninkaan helpotuksen hetkestä muistuttaa kiveen hakattu kultainen muistolaatta.

Elämä on tarinoita ja persoonia täynnä. Kuningas Adolf Fredrik teki liene elämässään myös merkittäviä tekoja ja tempauksia. Usein hänet kuitenkin muistetaan pysähdyksestään Kurikan maantien varrella sekä surullisesta intohimostaan kermaisiin laskiaispulliin.

Julkaistu

VEGEMESSUT KATTILAHALLISSA

Lauantaina teema oli vegeily.  Riensimme intoa puhkuen Suvilahteen päin, jossa järjestettiin Vegemessut, ensimmäistä kertaa Suomessa.

Lähestyessämme Suvilahtea, huomasimme jo kaukaa ihmeellisen näyn: satoja metrejä pitkä sisäänpääsyjono kiemurteli käärmemäisesti pyörätietä pitkin. Jos en olisi ollut niin innoissani vegeruokailun samasta kiinnostuksesta, olisin luovuttanut. llma oli kolea, tihkusi vettä ja jäinen tammikuun puhuri viilsi luita. Ei muuta kuin hämmentyneenä jonon hännille. Vaikka ilma on jäätävä, vegeily on selvästi kuumaa kamaa.

Puolen tunnin jonotuksen jälkeen suomalainen sisu oli taittua: jaloissa ei ollut tuntoa, reidet ja selkä kramppasivat hytinästä ja asustus oli kastumaan päin. Pohdimme, pidäisikö rientää Marokon lämpöön ja Kallion Sandroon vegebrunssille. Paikkaan voisi tällä kertaa jopa päästä sisään ilman pöytävarausta — onhan kaikki vegeilijät täällä. Mutta ei perkule; kun muut, niin myös me! Tässä vaiheessa luovuttaminen olisi paitsi harmillista, myös nöyryyttävän noloa. Tämä pitää nähdä loppuun asti.

Viimein reilu tunnin jonotus palkittiin höyryävää intoa porisevalla kattilahallilla. Jäätyneet jäsenemme lämpesivät pelkästä tyytyväisyydestä, kun ehdimme juuri ja juuri paikalle nauttimaan Michelin-kokkien Hans Välimäen ja Saku Koivusen kokkausnäytöksestä ja maistiaisista.

Ruokatapahtumaan nimensäkin puolesta sopiva kattilahalli oli kanttaan myöten täynnä ideoita, innovaatioita, makuja ja maailman parannusta. Nyhtis ja härkis jo tunnetaan, joten ne eivät olleet näiden messujen juttu. Kotimaan markkinoilta löytyy valtavasti myös muita vegaanisia tuotteita.

Paikalla oli paitsi suurempia yrityksiä, myös runsaasti kotimaisia pientuottajia. Lisäksi oli ruokabloggaajia, ainakin Chocochili ja My Berry Forest sekä tosielämän Kippari-Kalle, maailman vahvin(vege)mies Patrik Baboumian. Roots edusti Kalliota ja urbaania vegekahvilakulttuuria ja Maija Vilkkumaa kertoi kokemuksia omasta vegaanihaasteestaan.

Ymmärsin, että Apetit tarjoaa monenlaisia kasvispihvejä ja pyöryköitä vegaaneille. Se haastaa myös lähiruokapiirit, sillä yritys lanseeraa uuden Kasvimaani-palvelun, jonka avulla tuoreet kasvikset voi tilata tuottajalta suoraa kotiovelle. Jokaiselle on täysin uusi ja täysin vegaaninen einesruokasarja ja Oumph on suutuntumaltaan lihamainen soijatuote, jossa hiilihydraatteja 0%. Sipsejä löytyy nykyisin myös kikherneistä, linsseistä ja quinoasta valmistettuina.

Nestemäiset kauravalmisteet olivat esillä kahden yrittäjän toimesta, suomalaisen Yosan ja ruotsalaisen Oatlyn. Samoin ilokseni myös hamppu. Suomalaiselta Hamppufarmilta löytyy mielestäni maailman parasta siemennäkkäriä ja briteistä lähtöisin olevalta Good Hemp:ltä parasta hamppumaitoa.

Apetitilta on muuten tulossa kevään aikana markkinoille todella nerokas lasten ja aikuisten herkku: mehujää, joka on valmistettu tuoreesta kasvis- ja hedelmäpyreestä, eikä siihen ole lisätty muuta makeutusainetta. Testimakuja oli kaksi: porkkana-mango ja punajuuri-mansikka.

Vaikka tikkujäät olivat raikkaita ja herkullisia, minun vegemessuni päättyivät kutenkin täydellisesti kesäisiin lapsuusmuistoihin: Kolmen Kaverin minttu-suklaajäätelöön. Tai virallisesti se taitaa olla jäädykettä, sillä herkun pääraaka-aine oli kookosrasvaa.

Lapsuudenperheessäni ei tunnettu sanaa vegaani ja jäätelö valmistettiin kermasta. Itse ymmärsin huomattavan vanhana, että liha, jota syömme, on oikeasti lähtöisin niistä lämpimistä, tuntevista ja söpöistä eläimistä, joita paijaamme ja hoidamme. Järkytys oli sen verran hurja, että en ymmärryksestä huolimatta suostunut sitä todella ymmärtämään edes ymmärtämisen jälkeen.. Nykyään alle kouluikäinen sukulaistyttöni ei halua syödä eläimiä juuri tästä samasta syystä. Onneksi perhe tukee tätä pientä viisasta ihmistä valinnassaan ja kauppojen tuotavalikoimat mahdollistavat herkullisen, vaihtelevan ja monipuolisen ruokailun.

Kaikkeen tarjolla olevaan emme ehtineet tutustua. Neljän tunnin aukiolon jälkeen moni esittelijä oli joutunut jo sulkemaan paikkansa suuren suosion vuoksi. Mm. Jalotofun herkkuja pääsimme maistamaan ainoastaan Michelin-Sakun kokkaamana.

Vegemessuilla kävi yhden päivän aikana järjestäjien arvion mukaan 3200 ihmistä — suosio yllätti varmasti kaikki. Onneksi uusia messuja on jo alettu suunnittelemaan. Silloin vegeillään kuuleman mukaan suuremmissa tiloissa entistä useamman esittelijän voimin.

Julkaistu

LUONNOLLISESTI LÄHELTÄ

Ennen ruoka oli aina lähiruokaa. Usein myös luomua. Metsistä kerättiin sienet, marjat ja muu ruoaksi kelpaava. Vilja ja muut kasvikset viljeltiin läheisellä pellolla. Keinotekoisia lannotteita ja kasvintorjunta-aineita ei käytetty. Oltiin muutenkin pitkälle omavaraisia.

Ruoan hankkiminen, metsästys, kalastus, keräily ja maanviljely, olivat raskasta fyysistä työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi sadon määrä ja laatu määrittivät pitkälle seuraavan vuoden ilot ja surut, työt, mahdollisuudet, häät, ristiäiset ja hautajaiset.

Naapurikateus kukoisti jo silloin ennen. Löytyy monia loitsuja ja taikoja, joilla pyrittiin takaamaan itselle hyvä ja joskus myös naapurille huono sato-onni.

”Jos haluaa viedä viljaonnen toisen pellolta omalleen, sen voi tehdä niin, että Mettumaarin yönä vedetään lakanaa yökasteessa toisen talon laihopellossa ja sitten väännetään siitä kaste omalle pellolle. Sillä tavalla voi viedä naapurilta viljaonnen.” (Vanha suomalainen uskomus)

Nykyisinkin naapurikateudesta kärsitään, mutta harvemmin ainakaan ruoan vuoksi. Ennen oli pulaa ja puutetta, nykyisin runsaudenpula. Kuitenkin helposti kaupoista ostettavissa oleva, tehotuotannolla viljelty ja teollisesti valmistettu ruoka saattaa arveluttaa. Ruoan alkuperä ja valmistustapa eivät ole tiedossa ja E-koodiviidakko pelottaa.

Tutulta maatilalta lähtöisin oleva lähiruoka on nosteessa. Raaka-aineiden alkuperä halutaan tietää ja tuntea. Etsitään tietä luonnonmukaisten perusasioiden ääreen, vaikka vielä vain harva on valmis itse työntämään saappaat jalkaan ja kädet lantaan.

”Koivujen alle mä pienen mökin laitoin ja kuusikosta oksia seiniks sille taitoin, mä vehnäistä ja voita sinne eineheksi vein, ja voi kuin oli hauska siellä aina ollaksein.” (Suomalainen kansanruno)

Lähi- ja luomuruoka eivät ole sama asia, vaikka ne usein kulkevatkin käsi kädessä ja tukevat toisiaan. Lähiruoan ruokaketju on lyhyt ja ruoka helposti jäljitettävää. Lähiruoka tukee myös alueensa työllisyyttä ja yrittäjyyttä.

Markettien luomuruoka puolestaan tuodaan edelleen usein esim. Saksan suurilta luomutiloilta. Kotimaisen luomun hinta nousee usein kaupoissa niin korkeaksi, että kuluttaja ei ole valmis maksamaan sitä.

”Oi poimikaamme , oi poimikaamme nyt kerrankin kyllin siksi! Oi, syökäämme hampahin syntisin! Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin nyt talvenkin tarpehiksi!” (Eino Leino: Säkeistö runosta Oi poimikaamme)

Kesällä ja syksyllä jokaisella ”jokamiehellä” on mahdollisuus hankkia laadukasta lähiruokaa metsistä kaapit täyteen. Erilaiset ruokapiirit ovat puolestaan helppo keino hankkia viljeltyä ja jalostettua ruokaa suoraa tuottajalta. Tällöin ruokaketjun yksi lenkki jää välistä, tuottajan kasvot ovat tunnistettavissa ja kätöset käteltävissä. Asiakaspalaute ja tuotekehitysehdotukset niin ikää on mahdollista välittää suoraan tekijälle.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavat ainakin kaksi kumppanuusmaatalousyhteisöä (CSA = Community Supported Association): Oma Maa ja Herttoniemen ruokaosuuskunta. Lisäksi eri asuinalueiden omia Reko-ruokapiirejä (Reko = Rejäll Konsumption) on Helsingissäkin jo toista kymmentä.

Luotettava  ja tunnistettavissa oleva lähiruoka ei ole onneksemme enää vain maalla asuvan yksinoikeus.

Julkaistu

RIITTÄÄKÖ RUOKA, RIITTÄÄKÖ VESI

Helsingin yliopisto järjesti syksyllä 2012 saman nimisen luentosarjan, joka on nähtävissä myös netissä. Tarkoitus ei ole kirjoittaa huominhakuista sensaatio-otsikkoa tai lietsoa pelkoa utopistisen tulevaisuudenkuvan avulla. Realistinen fakta on, että maapallon resurssit eivät tämänhetkisillä kulutustottumuksilla riitä välttämättä enää edes muutamaa vuosikymmentä eteenpäin.

8.8.2016 maapallon ihmiset käyttivät loppuun samana vuonna uusiutuneet luonnonvarat. Tähän kului siis reilut kahdeksan kuukautta. Luonnonvarat loppuivat viisi päivää aikaisemmin kuin vuonna 2015 ja 11 päivää aikaisemmin kuin vuonna 2014. Suomalaisten kulutustottumuksilla luonnonvarat loppuivat jo huhtikuun puolessavälissä. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa.

Ylikulutus kasvaa jatkuvasti ja olemme eläneet velaksi jo monta vuotta. Kukaan ei vaan tiedä kenelle joudumme velkamme maksamaan, kuka sen maksaa ja missä muodossa. Jos kulutustottumukset jatkuvat entiseen malliin, tarvitsemme kasvuennusteiden mukaan vuonna 2050 kolme planeettaa, jotta pystyisimme turvaamaan ihmisille saman elintason lisääntyvässä väestönkasvussa.

Uusiutuvia luonnonvaroja ovat esimerkiksi happi, biomassa ja makea vesi. Uusiutuvasta luonnonvarasta voi kuitenkin tulla uusiutumaton luonnonvara, jos kulutus on nopeampaa kuin varastojen täyttyminen. Näin voi tapahtua esimerkiksi pohjaveden kanssa.

”Kyllähän maapallolla vettä riittää…”, voisi joku ajatella. Se on totta, maapallon pinta-alasta suuri osa on vettä. Kokonaisvesimäärästä kuitenkin yli 97 % on suolaista merivettä, mitä kasvit eivät voi käyttää yhteyttämiseen tai ihmiset ja eläimet elääkseen. Jäljelle jäävästä alle kolmesta prosentista suurin osa on sitoutunut jäätiköihin ja pintajäihin. Maapallon eliöiden hyväksikäytettävissä olevaa vettä on vain noin 0,3 % maapallolla olevasta kokonaisvesimäärästä ja se uusiutuu hitaasti.

Ei siis olekaan ihme, että hyvin monen kansainvälisen tai paikallisen poliittisen konfliktin osatekijä on kiista vesivarojen saatavuudesta tai hallinnasta.

Ihminen kuluttaa päivittäin yllättävän paljon vettä perustarpeisiinsa. Yhden ihmisen päivittäisen ruuan tuotantoon tarvitaan esimerkiksi 2000-5000 litraa/vrk.  Runsaasti eläinproteiinia sisältävä ruokavalio kuluttaa huomattavasti enemmän vettä kuin kasvisruokavalio.

Teollisuusmaissa kuitenkin suurin osa, kaksi kolmasosaa (2/3),  makeasta vedestä käytetään kulutus- ja mukavuustavaroiden tuottamiseen. Samaan aikaan kehitysmaissa taistellaan ravinnontuotantoon välttämättömän juoma- ja kasteluveden riittävyydestä.

Toinen ruuantuotantoon suorasti vaikuttava uusiutuva luonnonvara on biomassa ja käytettävissä oleva viljelymaa. Lähes kaikki maailman viljelyyn sopivista alueista on jo viljelykäytössä ja niitä käytetään yhä enemmän biopolttoaineiden viljelyyn suoran ruuantuotannon sijasta. Lisäksi ilmastonmuutos ja kestämättömät viljelymenetelmät heikentävät viljelymaiden kasvukuntoa ja rakentaminen valtaa viljelymaata eri puolilla maailmaa. Niinpä maapallolla käytettävissä oleva peltoala on pienenemään päin, vaikka väkimäärän lisääntyessä ja elintason noustessa tarpeet kasvavat jatkuvasti.

Huoli nousee: kuinka saamme ruoan ja veden riittämään tulevaisuudessa.

Kasvispainotteinen ruokavalio on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin lihapitoinen ruokavalio. Ravintoenergian käytön tehokkuutena ilmoitettuna yksi kalori broilerista saatavaa energiaa vaatii neljä kaloria rehuksi käytetyn viljan energiaa. Lihaproteiinin tuotantoon kuluu lisäksi satakertainen määrä vettä kasviproteiinin tuotantoon verrattuna ja lihatuotanto vaatii runsaasti laidunmaata. Suomessa lihaa syödään keskimäärin yli kaksi kertaa niin paljon kuin olisi tarve.

Jokainen meistä voi myös vaikuttaa ruokahävikin syntyyn. 25-30 % kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta joutuu jätteeksi.  Ruoan riittäminen olisi teoriassa mahdollista turvata tulevaisuudessa pelkästään vähentämällä hävikkiä. Ruoka pitäisi tosin myös saada jakautumaan tasaisesti eri puolille maailmaa, sillä teollistuneet maat tuottavat tällä hetkelllä ruokajätettä lähes yhtä paljon kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tuotetaan ruokaa. Vauraiden maiden hävikki syntyy pääasiassa ruokaketjun loppupäässä, kuten kotitalouksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tähän.

Poliitikot ja yritysjohtajat kannustavat koko ajan kuluttamaan enemmän, jotta saataisiin kansantalous nousuun, lisää työpaikkoja ja sitä kautta lisää ostovoimaa. Tämänkaltaiset kulutustottumukset eivät kuitenkaan pelasta maailmaa. Aikaa ei ole enää edes hukattavaksi. Maapallo on elänyt jo pitkään velaksi ja jos emme muuta kulutustottumuksiamme, menetämme lopulta kaiken.

Lisää faktatietoa ja mielenkiintoista luettavaa aiheesta löytyy:

Karttunen K, Kihlström L, Taivalmaa S-L. 2014. Nälkä ja yltäkylläisyys, ruokaturva Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.

Löytönen M, Valkonen J. 2013. Riittääkö vesi, riittääkö ruoka. Duodecim 129: 2481-2487

Silvasti T. 2006. Näkökulma globaaliin ruokaturvaan. ”Teoksessa”: Mononen T & Silvasti T: Ruokakysymys. Helsinki: Gaudeamus. 183-207

Julkaistu

KIVISTEN JA SORASTEN TIE

Kuinka moni rakastaa autoaan, tuota vapauden välikappaletta? Huoltaa sen säännöllisesti, mittaa öljyn määrää ja laatua sekä jarrunesteiden viskositeettia. Pohtii eri polttoaineiden vaikutusta moottorin kestävyyteen, yrittää olla naarmuttamatta, puunaa, kiillottaa, ihailee ja kerskuu kavereilleen.

Kuvittele itsesi kivikaudelle, nuotion ääreen illalliselle. Nautit yhdessä parikymmenhenkisen yhteisösi kanssa ilta-ateriaa. Lehtiä, juuria, yrttejä, kukkia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja sieniä on tullut popsittua päivän aikana pahimpaan nälkään jo useita kiloa.

flintstone0

Nyt on aikaa istua alas valaisevan nuotion ääreen paistamaan järven ja joen antimia: kalaa ja simpukoita. Jos on ollut metsästysonnea, hauen rinnalla nuotiossa paistuu mehevä lihakimpale. Eläimen ruhosta syödään kaikki irti lähtevä: sisäelimet, suolistot ja nesteet. Lopuksi luusta imetään viimeiset ydinnesteet ja kaluttu luu heitetään nuotioon palamaan.

Seuraavana päivänä matka jatkuu ja leiripaikka vaihtuu. On pakko liikkua eteenpäin ruoan perässä.

Ihminen on kehittynyt vuosituhansien aikana monipuoliseksi kasvisruokapainotteiseksi sekasyöjäksi. Maanviljelyn kehittyessä 10 000-5000 vuotta sitten ruokavalio on yksipuolistunut merkittävästi. Teollistuminen muutti ruokavaliota 200 vuotta sitten entistä radikaalimmin.

Nykyään länsimainen ruokavalio koostuu pääasiassa kolmesta viljalajista (vehnä, riisi ja maissi), sokerista, prosessoidusta huonolaatuisesta lihasta, huonoista rasvoista ja alkoholista. Kasviksia syödään liian vähän ja liian yksipuolisesti. Kivikautinen ihminen olisi nauranut virallisille ravitsemussuosituksillemme (0,5 kg kasviksia/pvä), vaikka sekin on monelle länsimaalaiselle vaikeaa toteuttaa. Viljamme puolestaan on pääasiassa puhdistettua viljaa, joka ei siis sisällä tärkeitä kivennäisaineita ja vitamiineja.

Ihmisen keho ja fysiologia eivät ole kehittyneet eivätkä ehtineet sopeutua yksipuoliseen ruokavalioon. Väärä ruokavalio yhdessä liikunnan puutteen kanssa aiheuttaa painonnousua ja erilaisia sairauksia. Länsimainen ihminen on ylipainoinen ja  kärsii aliravitsemuksesta. Ruoka on puutteellista, joten sairauksilta on vaikea välttyä.

Nykyään pohditaan, onko vääränlainen ruokavalio pahempi terveysuhka kuin mitkään päihteet: tupakka, alkoholi tai huumeet.

Tämän ovat huomanneet myös ahneet rahahemmot. Vitamiini- ja lisäravinnebisnes kukoistavat.

flintstone2

Ruokaa syödään usein myös liian harvoin ja liian suuria määriä. Vaikka päivittäinen kokonaisenergiamäärä olisi pieni, elimistö voi tulkita tämän ruoan puutteksi ja alkaa varastoimaan sitä ”pahan päivän varalle” rasvana. Jotta aineenvaihdunta pysyisi jatkuvasti vilkkaana, ”koneisto käynnissä”, tulisi ruokaa syödä pieniä määriä tasaisesti useita kertoja päivässä.

Samat kivikautiset fysiologiset voimat vaikuttavat siis edelleen kehossamme voimakkaammin kuin ihmisen omat tunneperäiset tarpeet ja tottumukset.

Elimistö on siis koneen, kuten auton, tapainen koneisto. Jokaisella elimellä ja liuoksella on eri osien ja toiminnassa käytettävien nesteiden kaltainen tärkeä tehtävä. Systeemi on vain huomattavasti monimutkaisempi kuin autossa tai missään muussa mekaanisessa laitteessa.

Elimistö tarvitsee polttoainetta, eli hiilihydraatteja, jotta koneisto pysyy käynnissä. Koneiston osat eli elimet puolestaan tarvitsevat metallin ja muovin kaltaisia rakennusaineita eli proteiineja ja oikenalaisia rasvoja. Eri elimet tarvitsevat toimiakseen kivennäisaineita, vitamiineja ja muita bioaktiivisia aineita mm. tiedonkulkuun ja aineidenvaihduntaan. Tarvitaan myös liikuntaa, jotta elimistö ei ruostuisi vanhan käyttämättömän auton tavoin.

Elinten ja aineiden välinen yhteistyö on saumatonta ja jos jokin työväline tai työntekijä puuttuu tai uupuu, syntyy ongelmia. Sairastuu.

Rikkoontunut ja epäkuntoinen auto on helppo korjata viemällä se autokorjaamoon. Elimistö puolestaan on niin hieno koneisto, että se osaa korjata itse itseään. Lääkärikin toimii usein vain välikappaleena antamalla oikeita neuvoja potilaalleen.

Oman oikean dieetin löytäminen voi olla kivinen ja soranen taival. On tärkeää oppia kuuntelemaan omaa kehoaan ja sen yksilöllisiä tarpeita. Terveelliseen alkuun pääsee, kun laatii dieettinsä Kivisten ja Sorasten malliin.

Julkaistu

OIKEAT RUOKAVALINNAT KEVENTÄVÄT MYÖS SYDÄNTÄ

Kesä ja syksy on kausi- ja lähiruoan kulta-aikaa Suomessa. Ensimmäiset kotimaiset parsat ja uudet perunat ovat jo kauppojen hyllyillä. Kohta tulevat nopeasti kasvavat salaatit, retiisi, pinaatti ja yrtit. Myöhemmin kesällä pääsemme nauttimaan ensimmäisistä marjoista, kaalista, avomaakurkusta, tomaatista ja kesäkurpitsasta. Syksyn lähestyessä saapuu myös juureskausi. Omenoista ja luumuista notkuvat puut hurmaavat, mutta teille tippuneet kypsät hedelmät suututtavat. Kurpitsaa ja lehtikaalta pääsee säilömään ensipakkasiin asti.

Lähiruoka käsitteenä on varsin epäselvä. Muutaman kymmenen kilometrin säteellä tuotettu ja jalostettu ruoka on lähiruokaa, samoin kotimainen liha verrattuna argentiinalaiseen tuontilihaan. Mutta isona maana välimatkamme ovat pitkät. Virossa tuotettu liha voi kilometrien perusteella olla helsinkiläiselle kuluttajalle enemmän lähiruokaa kuin lappilainen poronliha. Lähiruoka ei myöskään ole aina se ympäristöystävällisin vaihtoehto. Talvella Suomessa kasvihuoneessa kasvatettu lähikurkku on kuluttanut niin paljon energiaa, että on ekologisempaa valita espanjalainen vaihtoehto.

Moni ei varmaankaan tiedä, että maatalous on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen aiheuttajista. Ruoantuotanto muodostaa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin liikenne. Yksi suurimmista kasvihuonepäästöjen aiheuttajista on viaton ja suloinen, joillekin jopa pyhä eläin, nimittäin lehmä. Märehtijät tuottavat ihmakehään valtavat määrät metaania, joka on erittäin tehokas kasvihuonekaasu.

Kasvisruoan suosiminen on monella tapaa hyödyllistä: se on terveellistä, eläinystävällistä ja elokogista. Kasviproteiinin suosiminen eläinproteiinin, erityisesti naudanlihan, sijasta vähentää kasvihuonepäästöjä huomattavasti. Lisäksi viljelysmaa riittää paremmin tuottamaan tarvittavan ruoan kasvavan ruoantuotannon paineessa. Kuluttajalle kasviproteiini on myös eläinproteiinia edullisempaa.

Suomi on kuuluisa ruisleivästään, mutta kolmannes leipärukiista tuodaan silti maahamme ulkomailta. Ympäristöystävällisesti tuotetun kotimaisen kasvisruoan suosiminen vähentää paitsi hiilidioksidipäästöjä myös tukee maataloutta ja ruokamme omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta kriisitilanteiden varalta. Se työllistää ja tuo vaurautta kuoleviin maaseutukyliin. Hyville elintarvikeinnovaatioille ja tuotteille löytyy varmasti myös kysyntäämaamme rajojen ulkopuolelta.

Ympäristövastuulliset ruokahankinnat ovat jokaiselle mahdollisia arkivalintoja. Pienillä teoilla saadaan pikkuhiljaa käännettyä ruokalaivan suuntaa merelle ja rahalaivan suuntaa kotiin päin. Suuret kauppaketjut ovat jo aloittaneet oman kampanjoinnin suomalaisen ruoan puolesta. On arvioitu, että jos jokainen ostaisi 5 eurolla lisää suomalaisia elintarvikkeita kuukaudessa, luotaisiin 5000 uutta työpaikkaa. Määrä tuntuu huikealta, mutta uskon, että pitemmällä tähtäimellä kerrannaisvaíkutus on vielä suurempi.

Kotimaisen lähellä tuotetun luomu- sekä kasvisruoan suosiminen keventää paitsi puntarilla, myös sydäntä, kukkaroa ja ymräristön kuormitusta.

Julkaistu

LONTOO ON VEGE- JA LÄHIRUOKAILIJAN MESTA

Kuka sanoikaan, että brittien ruokavalion perusta on chips tai fish and chips. Ei ainakaan Lontoossa! Lontoon kadut ovat täynnä toinen toistaan hienompia ja huokuttevampia pikkuruisia kahviloita ja ravintoloita, jotka tarjoilevat laajan valikoiman herkullisia ja monipuolisia kasvisruokia. Seasonal food tuntuu olevan päivän trendi ja sana, joten asiakkaan ei tarvitse pelätä joutuvansa tyytymään mauttomista puolivalmisteista kyhättyihin annoksiin. Koska kilpailu asiakkaista on kova, on ruoan taso sen mukaista: mielikuvituksellista, monipuolista ja tietenkin itse valmistettua.

Mutta ensin kannattaa suunnata keskellä Lontoota, ikivanhojen tiilirakennelmien syvennyksessä, sijaitsevalle Borough Marketille (London Bridge-metroasema), josta löytyy pientuottajien erikoisuuksia eri puolilta maailmaa. Paikka huokuu historiaa, sillä samalla paikalla on tehty kauppaa aina 1200-luvulta lähtien. Maistiaisia löytyy joka kiskalta. Kroatialaista tryffelioliiviöljyä ja sienipateeta, jamaikalaisella reseptillä valmistettuja maustekastikkeita ja marinadeja sekä sveitsiläisiä ja ranskalaisia juustoja. Eka kertaa elämässäni ostin välipalaksi 100 g italialaista luomuparmesaania – oli niin sairaan pehmeän herkullisen umamia että ei parempaa! Borough Markettiin kannattaa saapua ajoissa. Vaikka torin virallinen aukioloaika on päivittäin klo 17 saakka, ainakin arkisin useimmat kauppiaat sulkevat puljunsa jo ennen klo 16.

Lontoon lähiruoka tulee puolestaan tutuksi Farmers Marketissa, joita löytyy eri päivinä eri puolilta kaupunkia. Itse löysin ranskalaistyyppisten kahviloiden täyttämän ja varsin kalliin oloisen Marylebone High Streetin läheisyydessä olevan pienen ja nuhjuisen parkkipaikan, joka oli täyttynyt paikallisista maajusseista – nimenomaa oli täyttynyt! Saapuessani paikalle torin purku-urakka oli täydessä vauhdissa. Kannattaa siis katsoa torien paikat ja aukioloajat Farmers Marketin nettisivuilta ja saapua paikalle riittävän ajoissa. Kello 14 iltapäivällä on jo liian myöhäistä – se tuli harmikseni koettua.

Natural KitchenMutta tästä vastoinkäymisestä seurasi myös jotain hyvää, nimittäin eksyminen Marylebone High Streetillä sijaitsevaan Natural Kitcheniin (Bond Street tai Baker Street -metroasema). Kolmessa kerroksessa sijaitseva kestävän kehityksen periaatteita kannattava rustiikki ravintolakompleksi tarjosi jokaiselle jotakin: loputtomia salaattivaihtoehtoja, take-away-välipaloja ja marinoitua lihaa joko paikan päällä syötäväksi tai kotona valmistettavaksi. Kaikki ruoka valmistettiin salailematta asiakkaiden silmien edessä ja puheensorinaa säesti väliseinän takaa kuuluva lihanuijan naputus.

Lontoossa sadekin voi olla onnenpotku. Juoksimme paniikissa rankkasadetta pakoon ja sovimme, että menemme ruokailemaan ensimmäiseen siedettävän näköiseen paikkaan. Eksyimme pikkuriikkiseen ja maailman parhaaseen vege-thai-bufee-mestaan Shepherd´s Bush ja Shepherd´s Bush Market — metroasemien välillä.

Minikokoisen ravintolan bufeepöytä notkui lukemattomia salaattisekoituksia, lämpimiä ruokia ja jälkiruokia. Oli kaalta, ituja, porkkanaa, yrttejä, paprikaa, sipulia, noodelia, mustasilmäpavuista valmistettua vegekanaa, tofusta valmistettua vegelihaa, friteerattua tempehiä, friteerattua sesamleipää, kevätkääryleitä, hedelmiä ja kookos-tabiocavanukasta. Salaatteja ei oltu maustettu liikaa, joten raaka-aineiden omat aromit ja maut tulivat raikkaasti esiin. Kasvikset olivat täydellisiä! Väliin mietimme, oliko kasvisten täydellisesti onnistunut rapea kypsennys tehty pannulla vai hienoisella raakakypsennyksellä. Kokkeja ja tarjoilijoita oli enemmän kuin asiakaspöytiä ja ruokaa valmistettiin sitä mukaa lisää, kun se katosi asiakkaiden ahneisiin suihin. Ruokaa sai hakea lisää niin monta kertaa kuin jaksoi, ainoa rajoitus oli kahden tunnin ruokailuaika. Ja koko kahden tunnin lystin sai reilu 10 €:n hintaan, mikä on varsin edullista kalliissa Lontoossa. Voiko paremmin eksyä sadetta karkuun!

härkäpapufalafelsalaatti

Näin härkäpaputyyppinä oli ilo huomata, että useammassa paikassa tarjottiin härkäpapufalafelia eri muodoissa. Itse nautin herkullisen härkäpapufalafelhampurilaisen, mutta parin korttelin päässä falafel tarjottiin marinoidun kurkku-pinaatti-sipuli-salaatin seassa.

Jos liikuskelee Schoredich High Streetin liepeillä (Old Street-metroasema), kannattaa pistäytyä Urban Food Festillä, joka on meksikolaistyylinen rento katuruokaan keskittynyt snakarialue. Raflaava musiikki säestää taustalla ja seurueen jokainen jäsen voi valita ruokansa mieleisestään paikasta, pöytäpaikkoja ei ole eritelty kioskin mukaan. Alueelta löytyy mm. maailman parhaat kasvistacot (ainakin ystäväni mukaan) sekä katettu baari, jossa meininkejä puolilleyöhön saakka.

Mitä Lontoon reissusta jäi päälimmäisenä mieleen… Pitkät välimatkat ja loputtomat metrotunnelit. Ja järjettömän hyvät vegeruoat, joita tarjoillaan ihan joka kulmilla. Ehkä Jamie Oliver on siis saanut jotain aikaan visiossaan muuttaa englantilaiset ruokatottumukset terveellisemmäksi. Tai sitten englantilaiset ovat vaan viimein kylästyneet syömään munia, pekonia, papuja ja aina niitä samoja kalapottuja.

Julkaistu

KALIFORNIAN KUIVUUS OPETTAA UUTEEN EKOLOGISEMPAAN ELÄMÄÄN

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ympäristökatastrofit ovat vaikuttaneet ensisijaisesti juuri kehitysmaihin. Länsimaiselle ihmiselle ne ovat tuntuneet usein yhtä todelliselta kuin ”Tuhannen ja yhden yön tarinat” — ihmeellisiltä, hieman pelottavilta ja erittäin vaikea uskoa todeksi. Nyt hätätila on julistettu myös länsimaisen kulttuurin ”Sodoma ja Gomorraan” eli Kaliforniaan.

Ennen niin rehevää ja hedelmäistä Kaliforniaa on vaivannut kuivuus jo kohta neljä vuotta. Kuivuus ja helle ovat tappaneet jo miljoonia puita, polttaneet metsiä, kuivattaneet järviä ja jokia sekä (maahan sitoutuneen veden painuessa yhä alemmas) jopa kasvattaneet vuoria. Vihreät puistomaisemat ovat historiaa.

Kaupunkeihin ja kuntiin on julistettu pakolliset veden käyttörajoitukset ja ihmisiä on kehotettu säännöstelemään vedenkäyttöä reilusti. Lotrauksesta voi joutua kärsimään tuntuvat sakot.

Kalifornia on yksi maailman suurimmista viljan ja hedelmien tuottajista, joten kuivuus vaikuttaa suoraan (myös maailmanlaajuisesti) ruoan määrään, hintaa, laatuun ja ennakoitavuuteen. Kuivuudesta johtuen satoa on tullut vähemmän, satoaika on ollut lyhyt ja se on ollut usein etujassa.

Juustonvalmistajat ovat ihmeissään, sillä normaalisti rehevää ruohoa syöneiden lehmien maito maistuu täysin erilaiselta nyt, kun ravintona on vain kuivaheinää. Tämä vaikuttaa suoraan juuston makuun ja lopputulokseen.

Koska viljelijöitä rajoitetaan vedenkäytössä, he valitsevat lajikkeita, jotka kuluttavat vähemmän vettä.

Mutta ei pahaa, ettei jotain hyvääkin!

Hedelmät ovat kuivuuden vuoksi kasvaneet normaalia pienemmiksi, mutta erityisen maukkaiksi. Kun soluihin ei pääse sitoutumaan normaalin verran vettä, tulevat maku- ja aromiaineet paremmin esille.

Kuivuus ja veden puute ovat saanut ihmiset tuntemaan toivottomuutta ja herättäneet ne ympäristötietoisuuteen. He haluavat veden säästämisen lisäksi tehdä myös muita pieniä ympäristötekoja, kuten välttää ruokahävikkiä, rajoittaa lihansyöntiä sekä asentaa aurinkopaneeleita talojensa katoille.

Veden puute on saanut myös ravintolat innovatiivisiksi. Ennen vettä valutettiin vapaasti, nyt kierrätetään. Ruoka valmistetaan yhä useammin höyryttämällä kuin keittämällä ja pakolliset keitin- tai huuhteluvedet heitetään kukille. Erillisiä kattiloita käytetään vähemmän ja raaka-aineet pyritään valmistamaan mahdollisimman pitkälle samassa kattilassa tai pannussa. Haudutetuista uuniruoista on tullut suosittuja ja painekattilat ovat löytäneet paikkansa jopa kotikeittiöistä.

Normaalisti tiskaajat huuhtelevat likaiset lautaset tehokkaalla painesuihkulla ennen kuin laittavat astiat pesukoneeseen. Painesuihkun tilalle on keksitty ilmanpaineella lautaset puhdistava laite. Jos ravintolalla ei ole varaa kyseiseen laitteeseen, raapivat tiskarit lautaset puhtaaksi käsipelillä. Tarjoilijat eivät enää kaada asiakkaalle vettä, ellei asiakas sitä nimenomaa pyydä. Kokit opettelevat kilvan uusia ruoanvalmistusmenetelmiä, jotka kuluttavat vähemmän vettä. Vettä ei ole varaa tuhlata.

Kovat ajat ja ääriolosuhteet tekevät ihmisistä kekseliäitä. Pula-ajan Suomessa syötiin pettuleipää ja monipuolisesti luonnonyrttejä salaatin korvikkeeksi. Kun kahvia tai teetä ei ollut tarjolla, voikukan juuri herätti ihmiset aamulla töihin. Energiapulassa ihmiset kypsensivät ruokansa hauduttamalla sitä yön yli oljilla vuoratussa pahvilaatikossa.

Tällä hetkellä Kaliforniassa kärsitään kuivuudessa, mutta Suomessa kärsitään märkyydestä. Tämän vuoden viljasadosta ennustetaan tulevan pienin vuosiin. Muidenkin viljelykasvien sadot ovat myöhässä.

On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan ruokakulttuurimme kehittyy ilmastonmuutoksen myöstä. Voisiko pula-ajan opeista löytyä vinkkejä ympäristötietoisempaan ja säästäväisempään  kulutukseen. Ehkä voisimme alkaa säästämään jo nyt vettä sekä opettelemaan uusia ekologisempia ruoan valmistustapoja — ennen kuin hätätila on käsillä.