PUNAJUURIKEITTO, JOSSA ON POTKUA

Chili ja punajuuri sopivat hyvin yhteen. Chili terästää mukavasti punajuuren ehkä hieman ”makean puisevan multaista” makua. Kun keittoon laittaa mukaan myös porkkanaa ja kermaa, pehmenee punajuuren ominainen maku selvästi ja sen parhaat puolet tulevat esiin.

Toiset vannovat, että pehmeä vuohenjuusto ja punjauuri kuuluvat erottamattomasti yhteen. Tiedä häntä, mutta vuohenjuuston voimakas aromi sopii hyvin punajuuren kanssa. Päälle vielä tuoreita yrttejä ja maistuva kasviskeitto on valmis. Sopii hyvin lounaaksi tai alkukeitoksi.

Punajuurikeitto
(4 annosta)

400 g tuoretta punajuurta
400 g porkkanaa
1,5 l vettä
1 tuore punainen chili tai cayennepippuria
2 dl kermaa tai kaurakermaa
suolaa
pehmeää vuohenjuustoa
tuoreita yrttejä esim. basilikaa tai rukolaa

Halkaise chili toiselta puolen ja ota siemenet pois. Laita chili kokonaisena keitinveteen ja lisää suola. Keitä juureksia vedessä niin kauan, että ne ovat reilusti pehmenneet (20-30 min.). Jos vettä haihtuu liikaa, lisää lopuksi vettä niin paljon, että juurekset peittyvät kokonaan.

Ota chilipalko pois juuresten seasta. Hienonna juurekset keitinvedessä sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää kerma ja anna keiton kiehahtaa vielä parin minuutin ajan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Jos haluat enemmän potkua, lisää cayennepippuria.

Tarjoilun yhteydessä lisää kuuman keiton päälle halutessasi pehmeää vuohenjuustoa. Ripottele päälle vielä silputtua tuoreta basilikaa tai rukolaa.

TOMAATTINEN LINSSIKEITTO (lihanystävän huijaus)

Ystäväni kysyi, onko keitossa lihaa tai onko pohjalla käytetty lihaliemientä,  maistuu niin maukkaalta, täyttävältä ja lihaisalta. Ei pelkoa! Keitossa ei ole muuta lihaisaa kuin yllä oleva otsikko. Umamia makua tulee freesatuista kasviksista, paprikasta, tomaatista ja tietenkin pitkään muhineista linsseistä.

Totuttele vannoutunut lihansyöjä kasvisruokaan täman keiton avulla. Voi olla, että lihasoppa ei sen jälkeen enää maistukaan.

Tomaattinen linssikeitto

200 g   fenkolia (1 iso)
200 g   porkkanaa (2 isoa)
1   sipuli
1   valkosipulinkynsi
1   rkl paprikajauhetta
2   dl paseerattua tomaattia
1,5 l   vettä
2,5 dl   ruskeita linssejä
1   laakerinlehti
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

Raasta tai suikaloi veitsellä tai monitoimikoneella fenkoli, porkkana ja sipuli saman kokoisiksi suikaleiksi/raasteeksi. Pilko valkosipulinkynsi pieniksi kuutioiksi. Freesaa kasviksia ja sipuleita runsaassa öljyssä kunnes ovat saaneet kauniin ruskean pinnan. Lisää paprikajauhe tai -tahna sekä paseerattu tomaatti ja freesaa vielä hetki.

Lisää joukkoon 1 litra vettä ja huuhdotut linssit sekä laakerinlehdet. Anna keiton kiehua noin 30 min. kunnes linssit ovat kypsentyneet ja keitto sakeutunut. Lisää keiton aikana loput (5 dl) vedestä vähitellen sitä mukaa kun vettä haihtuu. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.

Koristele ja mausta valmis keitto halutessasi tuoreella timjamilla. Tarjoile lämpimän pehmeän leivän kanssa.

HERNE-KESÄKURPITSAKEITTO

Tähän keittoon liittyy hauska tarina ajalta, jolloin poikani oli noin kolmen vuoden ikäinen. Poikani nirsoili pahasti vihreitä kasviksia, mutta pinaattilettuja ja salaattia hän söi mielellään. Niinpä tarjoillessani tätä keittoa päivälliseksi huijasin häntä hieman sanoen, että keitto on valmistettu pinaattiletuista ja salaatista. Hän söi tyytyväisena, hotki hetkessä lautasensa tyhjäksi ja pyysi vielä lisää. Ja minä hymyilin tyytyvisenä oveluuttani.

Hymy hyytyi pian. Seuraavat viikot sainkin nolona seurata vierestä kuinka hän kertoi kaikille tuntemilleen ja näkemilleen ihmisille uudesta lempiruoastaan: äidin tekemästä pinaattilettu-salaattikeitosta…

Mutta nyt kun salaisuus on paljastunut, paljastan teille keiton todellisen reseptin tässä:

Herne-kesäkurpitsakeitto

9 dl   kasvislientä
600 g   kesäkurpitsaa
2 dl   tuoreita herneitä
1   purjo
2 rkl   rypsiöljyä
100 g   tuorejuustoa
1 dl   ruokakermaa
2 rkl   tuoretta lipstikkaa
4 rkl   tuoretta persiljaa
suolaa
mustapippuria

Puhdista ja pilko purjo ja kuullota sitä hetki kuumassa rypsiöljyssä kattilan pohjalla. Lisää puhdistettu ja pilkottu kesäkurpitsa, tuoreet herneet sekä kasvisliemi. Keitä kasviksia noin 10 minuuttia kunnes ne ovat reilusti pehmenneet.

Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lisää tuorejuusto ja kuumenna keitto kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kun tuorejuusto on sulanut lisää kerma ja anna keiton kiehua vielä pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Voit käyttää maustamattoman tuorejuuston tilalla myös esimerkiki yrttituorejuustoa tai mustapippurituorejuustoa. Tällöin keitto saa mainiosti makua myös ilman tuoreita yrttejä.

Lisää lopuksi hienoksi silputut yrtit ja sekoita hyvin. Voit käyttää myös muita yrttejä valintasi mukaan.

Tarjoile tuoreen leivän tai leipäkrutonkien kanssa.

HÄRKÄPAPU-JUURESSOSEKEITTO

Härkäpapu taipuu moneksi. Perinteinen juureskeitto saa aivan uuden ilmeen, kun keitto suurustetaan lopuksi härkäpapurouheella. Perunan kumppanina härkäpapu antaa keitolle tuhdin, samettisen pehmeän rakenteen ja täyteläisen maun – niin ja tietysti runsaasti voimaannuttavaa protskua.

Tällä vegaanikeitolla jaksaa virkeästi pitkälle iltapäivään.

Härkäpapu-juureskeitto
(4 annosta)

4        perunaa
2        porkkanaa
1        iso sipuli
2        valkosipulinkynttä
1,5 l   vettä
3 dl     härkäpapurouhetta
1 dl     tomaattimurskaa tai paseerattuja tomaatteja / 4 rkl ketsuppia
suolaa
mustapippuria

Keitä juurekset sekä sipuli suolalla maustetussa vedessä, kunnes ovat reilusti pehmentyneet (n. 20 min.). Purista joukkoon valkosipulinkynnet ja lisää härkäpapurouhe sekä tomaattimurska/paseerattu tomaattisose. Anna kiehua vielä 10 min., kunnes härkäpapurouhe kypsyy ja soseuttaa keittoa. Hämmennä välillä, jotta seos ei pala pohjaan. Jos käytät ketsuppia, lisää vasta kun härkäpapurouhe on kypsynyt.

Soseuta lopuksi keitto sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan. Jos haluat keittoon lisää potkua, voit maustaa myös esimerkiksi paprikalla ja chilillä.

MANGOLDI-KESÄKURPITSAKEITTO

Kesäkurpitsan pehmeys ja mangoldin mausteinen maku täydentävät hyvin toisiaan. Tämä keitto valmistuu hetkessä, eikä sitä juurikaan tarvitse edes maustaa, paitsi ehkä hieman tuoreilla yrteillä.

Mangoldi eli lehtijurikas on yllätykseksi samaa lajia punajuuren kanssa. Mangoldin lajikkeista, viljelystä ja käytöstä löytyy monipuolisesti juttua Olemme Puutarhassa-blogissa, joten sieltä kannattaa käydä lukemassa tarkemmin tästä mielenkiintoisesta kasvista.

Tarjoile keitto tuhdin limpun ja proteiinipitoisen härkäpapulevitteen kera. Näin saat tehtyä kevyestä vitamiinipitoisesta keittoateriasta täyttävän lounaan tai kevyen illallisen.

Kesäkurpitsa-mangoldikeitto
(4 annosta)

6 dl   vettä
400 g   kesäkurpitsaa
400 g   mangoldia (sekä lehdet että varret käyvät)
1 iso sipuli
1-2 dl   kaurakermaa/ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä esim. persiljaa, lipstikkaa, timjamia tai basilikaa

Pilko kesäkurpitsa, mangoldi ja sipuli pieniksi palasiksi. Keitä kasviksia vedessä, kunnes ovat täysin pehmentyneet (n. 20 min.). Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi ja lisää kerma, suola ja mustapippuri. Kiehauta vielä pari minuuttia, tarkista maku ja lisää lopuksi hienonnetut yrtit.

Siivouspäivän kasvissosekeitto

Kasvislokeroon kertyy helposti erilaisia juuresten, kaalien ja muiden kasvisten jämiä ja kantoja. Mikään ei ole helpompaa, kuin tehdä niistä herkullinen kasvissosekeitto. Hauskinta tässä keitossa on se, että koskaan ei tiedä etukäteen, minkämakuinen keitosta lopulta tulee. Koskaan ei ole minulle kuitenkaan tullut pettymystä!

Mukaan voit laittaa rohkeasti melkein mitä vaan. Hyvä keittopohja tulee kuitenkin miedonmakuisista juureksista, kuten perunasta, porkkanasta ja bataatista. Parsa- ja kukkakaalen varret sopivat mainiosti sosekeittoihin, samoin kuin hieman nahistuneet juurekset ja erilaiset kurpitsat. Vain rohkeus ja mielikuvitus on rajana. Lisää lopuksi tilkka kermaa tai kaurakermaa ja mausta esimerkiksi tuoreilla yrteillä.

Alla olevaan keittoon löytyi jääkaapin siivouksen yhteydessä perunaa, porkkanaa, keräkaalta, lehtikaalta ja parsakaalen varsi.

Kasvissosekeitto
(4 annosta)

1,6 dl kasvislientä / 100 g kasviksia
0,3 dl kermaa/kaurakermaa / 100 g kasviksia
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä

Keitä kasviksia kasvisliemessä niin kauan, että kasvikset ovat reilusti pehmentyneet (n. 20 min.). Soseuta kasvikset liemessään sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kiehauta vielä pari minuuttia. Mausta halutessasi esimerkiksi suolalla, mustapippurilla ja tuoreilla yrteillä.

Voit koristella ennen tarjoilua tuoreilla yrteillä tai yrttiöljyllä. Tarjoile paahdetun leivän, leipäkrutonkien tai leipätikkujen kera.