TÄYTETYT PAPRIKAT

Täytetyt paprikat ovat helppo ja nopea uunissa valmistuva arkiherkku, joka sopii myös kesäiseen grillipöytään. Perinteisesti täyte valmistetaan jauhelihasta. Härkäpapurouheen avulla on mahdolista valmistaa maukas täyte myös kasvissyöjille.

Jauhelihatäytteestä tulee helposti kuivahkoa, ellei siihen lisätä mukaan tuorejuustoa tai ranskankermaa. Kun härkäpaputäyte valmistetaan erilaisten kasvisten kanssa, tulee täytteestä mehukas ja maukas ilman muita ”kostukkeita”. Näin se sopii hyvin myös vegaaneille.

Mielestäni härkäpaputäyte voittaa perinteisen jauhelihatäytteen mennen tullen. Tarjoile siis rohkeasti kasvisversiota myös vannoutuneille lihan syöjille.

Mangoldia, toiselta nimeltään lehtijuurikasta, voi käyttää lehtikaalin ja kiinankaalin tavoin sekä tuoreeltaan että paistettuna. Maku on hieman mausteinen ja sitruunainen, joten se antaa hienosti aromia esimerkiksi salaatteihin ja muhennoksiin. Paksut mangoldin varret voi käyttää parsan tavoin esimerkiksi paistettuna lisukkeena, piiraissa tai keitoissa.

Täytetyt paprikat

Täytä halkaistut paprikat valitsemallasi täytteellä. Lisää päälle tuoretta kevätsipulia ja ripottele päälle juustoraastetta tai vegaanista juustoraastetta. Paista uunissa 200°C, kunnes juusto on sulanut ja pinta on hieman ruskea. Voit valmistaa myös grillissä folion päällä.

Härkäpaputäyte:
keitettyä riisiä, voit käyttää myös vehnästä, kaurasta tai ohrasta valmistettuja lisäkesuurimoita
rypsiöljyä
keitettyä härkäpapurouhetta
valkosipulia
punasipulia
raastettua porkkanaa
tomaattia kuutioina
mangoldia tai pinaattia
chilijauhetta
paprikajauhetta
mustapippuria
suolaa
kevätsipulia

Pilko punasipulit suikaleiksi ja valkosipulit pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuleita pannulla runsaassa öljyssä. Lisää joukkoon keitetty härkäpapurouhe, porkkanaraaste, suikaloitu mangoldi tai pinaatti sekä tomaattikuutiot. Pyörittele seosta hetken aikaa, kunnes öljy on hyvin imeytynyt ja seoksesta on tullut tasainen. Mausta suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella ja chilijauheella maun mukaan. Lisää keitetty riisi ja kevätsipuli mukaan viimeisenä.

Jauhelihatäyte:
rypsiöljyä
paistettua jauhelihaa
valkosipulia
punasipulia
raastettua porkkanaa
tomaattia kuutioina
mangoldia tai pinaattia
chilijauhetta
paprikajauhetta
mustapippuria
suolaa
tuorejuustoa tai ranskankermaa
kevätsipulia

Valmista kuten härkäpaputäyte, mutta lisää seokseen lopuksi tuorejuustoa tai ranskankermaa. Voit kokeilla myös vähentämällä jauhelihan määrää ja lisäämällä tilalle härkäpapurouhetta.

Herkkusieni-mangoldilisuke:
rypsiöljyä
punasipulia
herkkusieniä
mangoldia tai pinaattia
kevätsipulia

Suikaloi kasvikset ja pilko sienet suuriksi viipaleiksi. Kuullota sipulia, mangoldia ja sieniä pikaisesti noin puolen minuuutin ajan rypsiöljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää lopuksi mukaan kevätsipuli. Siirrä muhennos välittömästi pois pannulta tarjoiluastiaan, jotta kasvikset eivät ylikypsy ja jäävät sopivat kiinteiksi ja rapeiksi.

Yrttinen hamppu-parsarisotto

Kesä saapuu kohisten ja parsakausi alkaa olla kuumimmillaan. Koe kesän raikkaat maut ja ravitse itsesi tuhdisti kasviksilla.

Tuunasin perinteisen valkoviinillä ja parmesanilla terästetyn parsarisoton ruokaisammaksi ja proteiinipitoisemmaksi miedon makuisten hampunsiementen avulla. Jätin myös valkoviinin pois ja lisäsin ruokaan kevään raikkautta mintusta, sitruunamelissasta ja basilikasta.

Tämä risotto ei tarvitse kaveriksi lihaa tai kalaa. Annos täyttää nälkäisemmänkin vatsan ja jos jätät parmesanin pois, sopii se myös vegaaneille. Vegaanista parmesaniakin on mahdollista valmistaa mm. pähkinöiden tai soijajauhon ja oluthiivan avulla. Netistä löytyy useita ohjeita ja tässä niistä yksi.

Hamppu-parsarisotto

1 dl   kuorittuja hampunsiemeniä
400 g    parsaa
rypsiöljyä paistamiseen
2    salottisipulia (tai 1 punasipuli)
1-2    valkosipulinkynttä
3 dl   risottoriisiä
1 l   kasvislientä
2 dl   tuoreita yrttejä silputtuna (minttu, sitruunamelissa, basilika)
1-2 dl    parmesanraastetta (n. 50 g)
suolaa
mustapippuria
raastettua sitruunankuorta
kevätsipulia

Paahda hampunsiemeniä hetki pyöritellen kuivalla, kuumalla pannulla. Varo ettei siemenet pala. Siirrä siemenet syrjään odottamaan.

Pese parsa ja poista tyvestä kova valkoinen kohta pois. Jos parsassa on kova puinen kuori, voit kuoria sitä myös hieman. Pilko parsa 2-3 cm mittaisiksi paloiksi. Freesaa parsoja kuumassa öljyssä hetki paistinpannulla. Siirrä parsat sivuun odottamaan.

Pilko sipuli suikaleiksi ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Freesaa sipuleita hetki kuumassa öljyssä pannulla. Lisää pannulle risottoriisi ja pyörittele sitä hetki sipulien seassa. Lisää joukkoon 1-2 dl kasvislientä ja anna imeytyä ja riisin turvota. Lisää loputkin kasvisliemi pikkuhiljaa sitä mukaa kun liemi on imeytynyt riisiin. Anna risoton kypsyä ja kiehua hiljalleen noin 15 min. välillä sekoittaen.

Lisää joukkoon parsa ja hienoksi silputut yrtit. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna risoton kypsyä vielä noin 5 min. Lisää vielä lopuksi parmesanraaste ja hampunsiemenet.

Ennen tarjoilua raasta annoksen päälle hieman sitruunankuorta (pese sitruuna hyvin) ja koristele kevätsipulilla.