Viime viikot ovat saaneet minut pohtimaan naisten asemaa maailmalla ennen ja nyt. Kaksi viikkoa sitten liputettiin Minna Canthin syntymäpäivää ja viikko sitten vietettiin rasismin vastaista viikkoa. Kunnallisvaalien alla muistui mieleeni, että Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleissa, 111 vuotta sitten, kansanedustajiksi valittiin 19 naista.
Rasismin vastaisella viikolla nuorisotalollamme esitettiin Elina Hirvosen elokuva Kiehumispiste. Dokumentissa nationalistit lietsovat rasistista vihapuhetta puolustamalla naisten oikeuksia. Käsitteet ”raiskaaja”, ”lapsentekokone” sekä ”teltat, jotka naisten on puettava päälleen, sillä miehet eivät pysty pidättelemään himoaan”, nousivat esiin useaan otteeseen. Harva ajattelee, että suomalaisen naisen asema Minna Canthin aikana Suomessa reilu sata vuotta sitten ei eronnut juurikaan islamilaisen naisen asemasta kotimaassaan nykypäivänä.
Ulrika Wilhelmiina Johnson syntyi vuonna 1844 autonomiseen Suomeen, joka eli Venäjän vallan alla. Perunaa syötiin jo lantun ja nauriin rinnalla, mutta riisi ja sen myötä karjalanpiirakat tekivät vasta tuloaan. Sveitsiläiset sokerileipurit olivat avanneet ensimmäisen konditorian Porvooseen. Naiset elivät kotinsa ja mekkojensa vankeina.
Alemman yhteiskuntaluokan naiset tekivät pääasiassa piian töitä: emäntinä, imettäjinä tai pyykkäreinä. Ylemmän yhteiskuntaluokan naiset istuivat päivät kammarissa käsitöitä tehden: ristipistoja ja vaatteita ommellen. Monen tytön tavoin Ulrika Wilhelmiina haaveili juoksemisesta, kiipeilemisestä, hyppimisestä ja vaatteittensa kuraamisesta. Rohkeat tytöt uskaltautuivat jopa kokeilemaan hippaleikkiä, mutta pitivät sen visusti salaisuutenaan kurituksen pelossa. Tyttöjen ja naisten tuli näyttää kauniilta ja käyttäytyä maltillisesti. Vain harvoilla oli mahdollisuus tai edes halua kouluttautua.
Työläisperheeseen syntyneestä Ulrika Wilhelmiinastakin kasvatettiin ensisijaisesti porvarillista neitoa ja mallikelpoista vaimoa. Päättäväinen nuori nainen piti kuitenkin päänsä ja vaati päästä kouluun. Koulussa hän tapasi tulevan miehensä, luonnontieteen lehtori Johan Canthin, meni naimisiin, lopetti koulun käynnin ja ryhtyi lapsentekokoneeksi. Vuosia myöhemmin hän jäi leskeksi seitsemän lapsen kanssa. Lannistumaton nainen ryhdistäytyi liikenaiseksi, kirjailijaksi sekä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Näin syntyi tuntemamme Minna Canth.
Minna Canthin aikaan ei juuri puhuttu seksuaalisesta ahdistelusta tai raiskauksista. Siksi piian oli vaikea kieltäytyä, jos tilan isäntä halusi tulla salaa yöllisille vierailuille. Kieltäytymisen hinta saattoi olla työpaikan menettäminen ja kerjäläiseksi päätyminen. Sallimuksen hinta puolestaan oli usein avioton lapsi, äpärä, ja sen seurauksena koko yhteisön halveksunta. Kahdesta pahasta oli valittava sen toinen. Ja nöyrä hiljaisuus, alistuminen. Molemmissa tapauksessa nainen oli sekä uhri että syyllinen.
Minna Canth näki Suomen nälkävuodet, mutta niistä selvittyään kahvi, tee, mausteet, kuivahedelmät sekä muut siirtomaakauppaherkut päätyivät jo keskiluokkaiseenkin ruokapöytään. Ensimmäiset junat, autot sekä kirjoituskoneet saapuivat Suomeen. Vaikka Ruotsi-Suomen kuningas oli menehtynyt laskiaispullaähkyyn n. 100 vuotta aiemmin, kahvilakulttuuri vahvistui.
Elettiin uudistusten aikakautta ja tämä rohkea nainen halusi vankkumattomasti uudistaa myös naisten asemaa. Hän ymmärsi tekstin voiman ja kirjoitti — käsin ja kaunokirjoituksella, kuten tuohon aikaan oli vielä tapana. Hän toi radikaaleja mutta realistisia ajatuksiaan esille näytelmien, novellien, lehtiartikkeleleiden sekä puheiden avulla. Hän oli Suomen ensimmäinen itsenäisesti toimiva naistoimittaja aikana, jolloin kirjoitus- ja lukutaito olivat vasta yleistyneet, eivätkä naiset saaneet äänestää.
Suomi siirtyi itsenäisyyteen tasa-arvoisena maana, ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. Pilven reunalta katseleva Minna Canth oli varmasti ylpeä tästä saavutuksesta(an). Nykypäivän Suomea katsellessan, hän luultavasti haluaisi sukeltaa pilvien sumentavaan usvaan.
Aikoinaan ravintola-alalla asiakaspalvelussa työskennellessäni sain kokea monenlaista ahdistelua. Sitä tekivät kaikenlaiset miehet, ihonväristä tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Tytöttely ja pyllylle taputtelu, tai sen yrittely, olivat ajoittain jopa jokapäiväistä piinaa. Eräässä paikassa kansanedustajaehdokkaana ollut työnantajani ”eksyi vahingossa” aina pukukoppiin, kun olin vaihtamassa vaatteita. Ravintola-alalla työ myös jakautuu eriarvoisesti. Naiset tekevät edelleen, taidoistaan huolimatta, pääasiassa suurtalouskeittiön emännän työt. Miehet puolestaan loistavat mestarikokkeina ja jättävät tiskinsä piikojen ja renkien tiskattavaksi. Vaikka tasa-arvo on ollut papereissa pitkään, asenteissa on edelleen ongelmia.
Kuvissa Minna Canth katsoo päättäväisenä ja tuimana. Ehkä hän oli huomannut jäyhän äijämäisen tyylin helpottavan elämää miehisessä maailmassa. Ehkä hän olisi pukeutunut muotonsa peittävään telttaan, jos se olisi ollut sosiaalisesti sallittua.
Naiset saivat äänioikeuden Suomessa vuonna 1906. Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907, reilu 10 vuotta ennen varsinaista itsenäisyyttä, kansanedustajaksi valittiin 19 naista. Ehkä jonkin heistä äidin tärkein opetus tyttärelleen on ollut, että ”naisen ei tarvitse alistua”. Näitä naisia ja heidän äitejään saamme kiittää siitä, että tänä vuonna maamme kansanedustajaehdokkaat ovat saman arvoisia, sukupuolesta huolimatta.
Rakastan ristipistotöitä, noita vanhoja, kauniin koristeellisia mutta epäkäytännöllisiä pöytäliinoja, joita saa ostettua nykyään kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista parin euron hintaan. Jokainen pöytäliina on vaatinut kymmenien ja taas kymmenien työtuntien uurastuksen. Jokainen ristipisto on täynnä nöyryyttä, hiljaista alistumista, hieman katkeruutta, liitäviä haaveita sekä toivoa vapaudesta.
Islamilaisten naisten oloja ei paranneta vihapuheilla tai lähettämällä heidät takaisin maailmaan, jossa naisten oikeudet ovat 150 vuotta Suomesta jäljessä. Mutta ehkä heidän asema paranee niin, että otamme heidät maahamme ja opetamme heille vapautta. Kuinka ihanaa onkaan laittaa farkut ja maiharit tai lenkkarit jalkaan, juosta ja kiivetä aidan yli metsään.
Ja ehkä vihapuheet voivat todellakin edistää suomalaisen naisen asemaa (entisestään). Sillä jos vihapuheen tarkoitus on herättää, sen varjolla muukalaisvastaisia puheita lietsovat nationalistit toivottavasti herättävät paitsi kuulijansa, heräävät myös itse — pohtimaan naisten oikeuksia ja sitä, kuinka meitä jokaista tulisi todellakin kohdella, sukupuolesta välittämättä.