Muistan lapsuudestani pullantuoksuiset lauantai-illat. Äiti oli lämmittänyt leivinuunin ja paistanut koko pitkän päivää ohrarieskaa ja pullaa. Joskus myös karjalanpiirakoita. Saunan jälkeen saimme sitten iltapalaksi kylmää maitoa ja lämmintä pullaa. Mikään ei maistunut sen paremmalta.
Itse en ole juurikaan pullaa leiponut. Ehkä olen halunnut mielessäni säilyttää itseleivotun pullan juuri äitini erityisherkkuna ja vahvistaa näin tuota lapsuuden muistoa ja sen tuoksua…
Nyt on kuitenkin aika siirtää äidin leipoman pullan tuoksu ja sen pehmeys myös oman lapseni lauantaimuistoihin. Leivinuunia ei ole, joten kaippa ne pullat voi leipoa myös kaupunkiasunnon sähköuunissa.
PULLAT
5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa (tuore)
1-2 suolaa
1-2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
n. 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
200 g voita tai margariinia
Ota rasva huoneenlämpöön pehmenemään hyvissä ajoin ennen taikinan tekemistä.
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten ja lopuksi kädellä vaivaten. Vaivaa riittävän pitkän aikaa, jotta taikinaan syntyy sitkoa. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikinakulho peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Lämpimällä vedellä täytetty tiskiallas on hyvä paikka. Voit peittää tiskialtaan myös uuninpellillä ja laittaa kulhon sen päälle. Näin ei ole vaaraa, että vesi roiskuisi taikinaan.
Kohota taikinaa n. 30-45 min. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munallam kahvilla tai sokerivedellä ja koristele raesokerilla tai mantelilastuilla ennen paistamista.
Paista pikkupullat n. 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min. Paista pitkot ja muut isommat vehnäleivät n. 200-asteisen uunin alatasolla 20-25 min.