Avainsana: Lähiruoka

Julkaistu

10 SYYTÄ, MIKSI KUMPPANUUSMAATALOUS ON MINUN VALINTANI

Kuva: Olli Repo

Kumppanuusmaatalous on kestävän kehityksen mukaista lähiruoan tuotantoa, jossa kuluttaja pääsee halutessaan myös itse osallistumaan yhteisöllisesti ruokansa kasvattamiseen. 

Luettelin 10 syytä, miksi olen itse liittynyt mukaan kumppanuusmaatalouteen, Kaupunkilaisten Omaan Peltoon.

  1. Lähiruokaa, jonka kasvattamiseen voin halutessani osallistua myös itse

Miten ihanaa onkaan välillä työntää kädet multaan, olla pieni lapsi peruasioiden äärellä ja ihmetellä maailman ja mahdollisuuksien äärettömyyttä.

Onnistunut puutarhanhoito vaatii kuitenkin paljon tietoa ja osaamista. 

Yhteisöllisessä porukassa pääsen viljelemään ruokaani ilman, että joudun sitoutumaan koko kesäksi pitämään huolta puutarhastani. 

Kumppanuusmaatiloilla päätyön tekee ammattilainen, joka joko omistaa paikan (viljelijävetoinen malli) tai joka on kuluttajien toimesta palkattu pellolle (kuluttajavetoinen malli). Molemmissa malleissa osakkailla on usein mahdollisuus osallistua peltotöihin ja sadonjakoon talkoohengessä. Samalla opin myös viljelemään itse.

Kumppanuustilallisena pääsen vaikuttamaan, mitä kasviksia saan keittiööni hyödynnettäväksi. Koska ammattilainen on vastuussa viljelytyöstä, voin myös luottaa että satoa tulee, vaikka oma palstapuutarhani kukoistaisikin pääasiassa rikkaruohoja.

2. Ruokani on tuoretta –enemmän makua ja ravintoaineita

Marketeissa myytävät tuoretuotteet eli kasvikset, liha, kala ja kananmunat ovat usein matkanneet useita päiviä, jopa viikkoja, ennen kuin päätyvät kuluttajan lautaselle. Kun hankin ruokani kumppanuuspelloltani, aamulla poimitut vihannekset ovat yleensä jo saman päivän aikana keittiössäni. 

Tuoreessa luonnonmukaisesti tuotetussa ruoassa maku- ja ravintoaineet ovat parhaimmillaan.

3. Ruokani on puhdasta –vähemmän raskasmetalleja, kasvintorjunta-aineita tai muitakaan kemikaaleja

Kun ruokani kasvatetaan huomioimalla samalla maaperän ja ympäröivän luonnon hyvinvointi, ei ruoastani löydy kasvintorjunta-aineita tai muita vääränlaisia kemikaaleja eikä vääränlaisista lannoitteista aiheutuneita raskasmetalleja.

Maailma jossa elämme on kemikalisoitunut, kyllä. Mutta miksi minun pitäisi turhaan kemikalisoitua sen mukana?

4. Haluan tukea paikallisia pienviljelijöitä ja vaikuttaa näin myös ruokaturvaani

Ympäristölliset syyt, tuontiruoka ja kaupan keskittyminen monopoleille on ajanut Suomen maatalouden kriisiin. Maatalous on vahvasti tukiriippuvaista ja ruoan tuottajat saavat kohtuuttoman pienen korvauksen ensiarvoisen tärkeästä työstään.

Haluan tukea lyhyen ruokaketjun järjestelmiä, jotka ohjaavat ruoasta maksamani rahan reilusti ja avoimesti sen tuottajalle. En ole ajatusteni kanssa yksin, sillä iso osa kuluttajista olisi valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos raha menisi suoraan viljelijöille eikä hukkuisi väliportaisiin.

Kun Suezin kanava seuraavan kerran tukkiutuu, tulee uusi pandemia, ilmastokatastrofi, talousromahdus tai jotain muuta minkä seurauksena ruoka loppuu vessapaperin tavoin kauppojen hyllyltä, haluan olla myös varmistunut, että kotimme ruokahuolto pelaa.

Kuva: Olli Repo

5. Lyhyt matka pellolta pöytään, vähemmän ilmasto- ja ympäristöpäästöjä

Ruoantuotanto on yksi suurimmista hiilipäästöjen aiheuttajista maailmassa yhdessä energiantuotannon, teollisuuden ja liikenteen kanssa. Alkutuotannon tehostaminen on perustunut fossiilisten luonnonresurssien hyödyntämiseen. Iso osa hiilidioksidipäästöistä johtuu myös pitkistä kuljetusmatkoista. 

Kumppanuusmaatalouden periaatteisiin kuuluu pyrkimys ruoantuotannon kestävyyteen. Turha fossiilikuorma sekä turhat kilometrit ja niiden aiheuttamat päästöt ovat vältettävissä, kun ruoka tuotetaan luonto huomioiden ja mahdollisimman lähellä. Myös pakkausmateriaalia kuluu vähemmän, mikä vähentää osaltaan ympäristökuormaa. 

Luonnon tarpeet huomioivilla viljelymenetelmillä ja lähiruoantuotannolla voi siis vähentää merkittävästi ilmasto- ja ympäristöpäästöjä. Samalla lievennän ajoittain sisälläni vellovaa ilmastoahdistusta.

6. Ekologista ja luonnon monimuotoisuus huomioon ottavaa ruoantuotantoa 

Kumppanuusmaatalous ei edellytä luonnonmukaista viljelyä, mutta usein juuri näin toimitaan. 

Agroekologisessa viljelyssä maaperä, ympäristö ja luonnon monimuotoisuus otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon. Voidaankin puhua, että ruoan tuottaja ei ole niinkään maan viljelijä vaan maan hoitaja. Hyvässä maassa koko monimuotoinen ekosysteemi voi hyvin ja myös kasvikset kasvavat huippulaatuisiksi. Kun hoidamme maata mahdollisimman hyvin, hoidamme samalla myös eläimiä ja ihmisiä.

7. Luontoyhteys vahvistuu

Luonnossa kaikki ovat yhteydessä toisiinsa: madot ja maaperän mikrobit, kukat, hyönteiset, eläimet, puut, kasvit, aurinko, ihmiset ja ruoka. Jos tämä yhteys katkeaa, myös ruoan saanti vaikeutuu. 

Pellolla puuhastellessani olen lähellä luontoa. Näin vahvistan ympäristöherkkyyttäni ja ymmärrystäni luonnon kierrosta sekä sen valtavasta monimuotoisuudesta.

Luonnossa oleskeleminen luo tutkitusti myös hyvinvointia vähentämällä mm. stressiä ja allergioita

8. Lisää tietoisuutta ruoan alkuperästä, samalla ruokahävikki minimiin

On tärkeää ymmärtää, mistä ruoka tulee, kuka sen on tuottanut ja mitä sen kasvatus edellyttää. Opin kunnioittamaan ruokaani jokaista suupalaa myöten.

Arvostus maanviljelijöitä kohtaan nousee kun ymmärrän, kuinka paljon työtä on vaatinut kasvattaa kädessäni oleva herkullinen porkkana. En myöskään halua heittää ruokaani turhaan roskikseen, kun olen itse valmistanut sen tuoreista raaka-aineista, joiden kasvattamiseen olen itse osallistunut.

Kuva: Olli Repo

9. Syön enemmän kasviksia

Kumppanuusmaatalous ei välttämättä ole puutarhaviljelyä, mutta hyvin usein näin on. Kun saan kuukausittain tietyn määrän tuoreita kasviksia, on niitä helppo opetella myös hyödyntämään. 

Keittotaitoni ja ruoan säilöntätaidot lisääntyvät ja syön huomaamattani monipuolisemmin ja terveellisemmin.

10. Yhteisöllistä toimintaa

Ruokailu on sosiaalista toimintaa. Kumppanuusmaatalous tuo sosiaalisuuden myös ruoan alkutuotantoon kun samanhenkiset eri ikäryhmissä olevat ihmiset työskentelevät yhdessä ruokansa eteen. 

Yhteisöllisyyttä syntyy paitsi talven aikaisessa suunnittelutyössä myös kesän ja syksyn aikana peltotalkoilemalla.  Voimme myös esimerkiksi laittaa ruokaa yhdessä.

Usein pellolla järjestetään erilaisia tapahtumia kuten suoramyyntiä tai pop-up -ravintola- ja kahvilatoimintaa. Eräs viime kesän mieleenpainuvimmista kokemuksista oli viettämämme ilta ja yö inkkarityyliin itse rakentamassamme tiipiissä nuotion loimussa.

Kuva: Terhi Suvilehto

Julkaistu

MIKÄ IHMEEN KUMPPANUUSMAATALOUS?

Satokassin sisältöä Kaupunkilaisten Omalta Pellolta. Kuva: Teija Heikkinen

Lähiruoka, luomuruoka sekä palstaviljely tai muulla tavoin itse tuotettu ruoka kiinnostaa yhä enemmän myös kaupunkilaisia. Arvostetaan laatua ja ympäristöystävällisyyttä. Kumppanuusmaatalousmalli on yksi keino olla lähempänä ruokansa alkutuotantoa ja osalistua myös itse ruoan kasvattamiseen.

Kumppanuusmaatalous on monelle tuntematon käsite, vaikka ensimmäiset kumppanuusmaataloustilat perustettiin jo 1970 -luvulla Japanissa. Tällöin joukko tokiolaisia perheenäitejä halusivat saada kasviksensa ilman torjunta-aineita ja ottivat yhteyttä paikalliseen maanviljelijään. Naiset loivat lähialueen viljelijöiden kanssa Teikei-sopimuksen, jossa he lupautuivat ostamaan koko peltosadon, mikäli viljelijät työskentelisivät luonnonmukaisesti.

Japanilainen Teikei-viljelymalli on levinnyt ympäri maailmaa. Ranskassa sitä kutsutaan nimellä AMAP, Portugalissa Reciproco, Belgiassa Voedselteam, Norjassa Andelsjordbruk ja Saksassa Solidarische Landwirtschaft eli SOLAWI.

Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytetään kansainvälisestikin tunnettua termiä CSA, joka tulee sanoista Community Supported Agriculture. Suomessa tämä viljelijät ja kuluttajat yhdistävä ruoantuotantomuoto tunnetaan nimellä kumppanuusmaatalous.

Pöhinää Kaupunkilaisten Omalla Pellolla Suomen luonnon päivänä 28.8.2021. Kuva: Terhi Suvilehto

Kumppanuusmaatalous hyödyttää sekä kuluttajaa että ruoan tuottajaa

Kuluttaja saa kumppanuuspelloltaan keittiöönsä tuoretta ja luonnonmukaisesti tuotettua lähiruokaa tietäen, kuka hänen ruokansa on kasvattanut. Hänellä on myös mahdollisuus vaikuttaa seuraavan kauden raaka-aineisiin. Tuottaja puolestaan hyötyy jakaessaan maatalouden riskit yhdessä kuluttajan kanssa, eikä hänen tarvitse etsiä tuotteillensa ostajia kilpaillen samalla markettien hyllypaikasta.

Riskien jakaminen perustuu siihen, että kumppanuusmaataloudessa kuluttajalla on sopimusosuus pellosta ja sitoutuessaan satokauteen hän ostaa tuotantomäärät osittain etukäteen.

Syötävät kukat houkuttelevat myös viljelijän elintärkeät apulaiset eli pölyttäjät pellolle. Kuva: Terhi Suvilehto

Yleensä kumppanuusmaatilat ovat puutarhoja, mutta löytyy myös liha- tai kananmunatuotantoon keskittyviä tiloja.

Kumppanuusmaatalous on kuitenkin aina ekologista pientuotantoa, mikä toteutetaan kuluttajaa lähellä ja ympäristön ja eläinten hyvinvointi huomioiden.

Sitä voisi myös verrata palstaviljelyyn, mutta sillä erolla, että viljelytyön hoitaa ammattilainen, alansa asiantuntija. Halutessaan kuluttajaosakas pääsee työntämään kätensä multaan.

Viljelijävetoinen tai kuluttajavetoinen kumppanuusmaatalous

Malleja on kaksi: viljelijävetoinen, jossa tilan omistava maatalousyrittäjä hankkii asiakkaansa kumppanuusmaatalouden muodossa ja kuluttajavetoinen, jossa joukko kuluttajia palkkaavat yrittäjän tuottamaan ruokansa. Molemmat mallit antavat kuluttajalle mahdollisuuden osallistua ruokansa tuotantoon talkootyön kautta.

Kumppanuusmaataloustila toimii hyvin myös virkistyskäytössä ja erityisesti kaupunkiympäristössä se tarjoaa palan maaseutuelämää keskelle hektistä kaupunkiarkea. 

Kumppanuusmaatalous Suomessa

Suomen ensimmäinen kumppanuusmaatila Kaupunkilaisten Oma Pelto perustettiin reilu kymmenen vuotta sitten v. 2011, kun joukko helsinkiläisiä perheitä halusivat japanilaisen Teikei-mallin mukaisesti saada luonnonmukaisesti kasvatettuja kasviksia. Omalla Pellolla toteutetaan luomuviljelyä sekä biodynaamista viljelyä, joka ottaa erityisen kokonaisvaltaisesti huomioon luonnon monimuotoisuuden sekä ympäristön, eliöiden, eläinten ja myös ihmisten ekologisesti kestävän hyvinvoinnin.

Sen jälkeen Suomeen on perustettu useita muita tiloja. Tänä päivänä Suomesta löytyy lähes 20 kumppanuusmaatilaa eri puolilta Suomea.

Julkaistu

LUONNOLLISESTI LÄHELTÄ

Ennen ruoka oli aina lähiruokaa. Usein myös luomua. Metsistä kerättiin sienet, marjat ja muu ruoaksi kelpaava. Vilja ja muut kasvikset viljeltiin läheisellä pellolla. Keinotekoisia lannotteita ja kasvintorjunta-aineita ei käytetty. Oltiin muutenkin pitkälle omavaraisia.

Ruoan hankkiminen, metsästys, kalastus, keräily ja maanviljely, olivat raskasta fyysistä työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi sadon määrä ja laatu määrittivät pitkälle seuraavan vuoden ilot ja surut, työt, mahdollisuudet, häät, ristiäiset ja hautajaiset.

Naapurikateus kukoisti jo silloin ennen. Löytyy monia loitsuja ja taikoja, joilla pyrittiin takaamaan itselle hyvä ja joskus myös naapurille huono sato-onni.

”Jos haluaa viedä viljaonnen toisen pellolta omalleen, sen voi tehdä niin, että Mettumaarin yönä vedetään lakanaa yökasteessa toisen talon laihopellossa ja sitten väännetään siitä kaste omalle pellolle. Sillä tavalla voi viedä naapurilta viljaonnen.” (Vanha suomalainen uskomus)

Nykyisinkin naapurikateudesta kärsitään, mutta harvemmin ainakaan ruoan vuoksi. Ennen oli pulaa ja puutetta, nykyisin runsaudenpula. Kuitenkin helposti kaupoista ostettavissa oleva, tehotuotannolla viljelty ja teollisesti valmistettu ruoka saattaa arveluttaa. Ruoan alkuperä ja valmistustapa eivät ole tiedossa ja E-koodiviidakko pelottaa.

Tutulta maatilalta lähtöisin oleva lähiruoka on nosteessa. Raaka-aineiden alkuperä halutaan tietää ja tuntea. Etsitään tietä luonnonmukaisten perusasioiden ääreen, vaikka vielä vain harva on valmis itse työntämään saappaat jalkaan ja kädet lantaan.

”Koivujen alle mä pienen mökin laitoin ja kuusikosta oksia seiniks sille taitoin, mä vehnäistä ja voita sinne eineheksi vein, ja voi kuin oli hauska siellä aina ollaksein.” (Suomalainen kansanruno)

Lähi- ja luomuruoka eivät ole sama asia, vaikka ne usein kulkevatkin käsi kädessä ja tukevat toisiaan. Lähiruoan ruokaketju on lyhyt ja ruoka helposti jäljitettävää. Lähiruoka tukee myös alueensa työllisyyttä ja yrittäjyyttä.

Markettien luomuruoka puolestaan tuodaan edelleen usein esim. Saksan suurilta luomutiloilta. Kotimaisen luomun hinta nousee usein kaupoissa niin korkeaksi, että kuluttaja ei ole valmis maksamaan sitä.

”Oi poimikaamme , oi poimikaamme nyt kerrankin kyllin siksi! Oi, syökäämme hampahin syntisin! Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin nyt talvenkin tarpehiksi!” (Eino Leino: Säkeistö runosta Oi poimikaamme)

Kesällä ja syksyllä jokaisella ”jokamiehellä” on mahdollisuus hankkia laadukasta lähiruokaa metsistä kaapit täyteen. Erilaiset ruokapiirit ovat puolestaan helppo keino hankkia viljeltyä ja jalostettua ruokaa suoraa tuottajalta. Tällöin ruokaketjun yksi lenkki jää välistä, tuottajan kasvot ovat tunnistettavissa ja kätöset käteltävissä. Asiakaspalaute ja tuotekehitysehdotukset niin ikää on mahdollista välittää suoraan tekijälle.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavat ainakin kaksi kumppanuusmaatalousyhteisöä (CSA = Community Supported Association): Oma Maa ja Herttoniemen ruokaosuuskunta. Lisäksi eri asuinalueiden omia Reko-ruokapiirejä (Reko = Rejäll Konsumption) on Helsingissäkin jo toista kymmentä.

Luotettava  ja tunnistettavissa oleva lähiruoka ei ole onneksemme enää vain maalla asuvan yksinoikeus.

Julkaistu

OIKEAT RUOKAVALINNAT KEVENTÄVÄT MYÖS SYDÄNTÄ

Kesä ja syksy on kausi- ja lähiruoan kulta-aikaa Suomessa. Ensimmäiset kotimaiset parsat ja uudet perunat ovat jo kauppojen hyllyillä. Kohta tulevat nopeasti kasvavat salaatit, retiisi, pinaatti ja yrtit. Myöhemmin kesällä pääsemme nauttimaan ensimmäisistä marjoista, kaalista, avomaakurkusta, tomaatista ja kesäkurpitsasta. Syksyn lähestyessä saapuu myös juureskausi. Omenoista ja luumuista notkuvat puut hurmaavat, mutta teille tippuneet kypsät hedelmät suututtavat. Kurpitsaa ja lehtikaalta pääsee säilömään ensipakkasiin asti.

Lähiruoka käsitteenä on varsin epäselvä. Muutaman kymmenen kilometrin säteellä tuotettu ja jalostettu ruoka on lähiruokaa, samoin kotimainen liha verrattuna argentiinalaiseen tuontilihaan. Mutta isona maana välimatkamme ovat pitkät. Virossa tuotettu liha voi kilometrien perusteella olla helsinkiläiselle kuluttajalle enemmän lähiruokaa kuin lappilainen poronliha. Lähiruoka ei myöskään ole aina se ympäristöystävällisin vaihtoehto. Talvella Suomessa kasvihuoneessa kasvatettu lähikurkku on kuluttanut niin paljon energiaa, että on ekologisempaa valita espanjalainen vaihtoehto.

Moni ei varmaankaan tiedä, että maatalous on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen aiheuttajista. Ruoantuotanto muodostaa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin liikenne. Yksi suurimmista kasvihuonepäästöjen aiheuttajista on viaton ja suloinen, joillekin jopa pyhä eläin, nimittäin lehmä. Märehtijät tuottavat ihmakehään valtavat määrät metaania, joka on erittäin tehokas kasvihuonekaasu.

Kasvisruoan suosiminen on monella tapaa hyödyllistä: se on terveellistä, eläinystävällistä ja elokogista. Kasviproteiinin suosiminen eläinproteiinin, erityisesti naudanlihan, sijasta vähentää kasvihuonepäästöjä huomattavasti. Lisäksi viljelysmaa riittää paremmin tuottamaan tarvittavan ruoan kasvavan ruoantuotannon paineessa. Kuluttajalle kasviproteiini on myös eläinproteiinia edullisempaa.

Suomi on kuuluisa ruisleivästään, mutta kolmannes leipärukiista tuodaan silti maahamme ulkomailta. Ympäristöystävällisesti tuotetun kotimaisen kasvisruoan suosiminen vähentää paitsi hiilidioksidipäästöjä myös tukee maataloutta ja ruokamme omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta kriisitilanteiden varalta. Se työllistää ja tuo vaurautta kuoleviin maaseutukyliin. Hyville elintarvikeinnovaatioille ja tuotteille löytyy varmasti myös kysyntäämaamme rajojen ulkopuolelta.

Ympäristövastuulliset ruokahankinnat ovat jokaiselle mahdollisia arkivalintoja. Pienillä teoilla saadaan pikkuhiljaa käännettyä ruokalaivan suuntaa merelle ja rahalaivan suuntaa kotiin päin. Suuret kauppaketjut ovat jo aloittaneet oman kampanjoinnin suomalaisen ruoan puolesta. On arvioitu, että jos jokainen ostaisi 5 eurolla lisää suomalaisia elintarvikkeita kuukaudessa, luotaisiin 5000 uutta työpaikkaa. Määrä tuntuu huikealta, mutta uskon, että pitemmällä tähtäimellä kerrannaisvaíkutus on vielä suurempi.

Kotimaisen lähellä tuotetun luomu- sekä kasvisruoan suosiminen keventää paitsi puntarilla, myös sydäntä, kukkaroa ja ymräristön kuormitusta.

Julkaistu

LONTOO ON VEGE- JA LÄHIRUOKAILIJAN MESTA

Kuka sanoikaan, että brittien ruokavalion perusta on chips tai fish and chips. Ei ainakaan Lontoossa! Lontoon kadut ovat täynnä toinen toistaan hienompia ja huokuttevampia pikkuruisia kahviloita ja ravintoloita, jotka tarjoilevat laajan valikoiman herkullisia ja monipuolisia kasvisruokia. Seasonal food tuntuu olevan päivän trendi ja sana, joten asiakkaan ei tarvitse pelätä joutuvansa tyytymään mauttomista puolivalmisteista kyhättyihin annoksiin. Koska kilpailu asiakkaista on kova, on ruoan taso sen mukaista: mielikuvituksellista, monipuolista ja tietenkin itse valmistettua.

Mutta ensin kannattaa suunnata keskellä Lontoota, ikivanhojen tiilirakennelmien syvennyksessä, sijaitsevalle Borough Marketille (London Bridge-metroasema), josta löytyy pientuottajien erikoisuuksia eri puolilta maailmaa. Paikka huokuu historiaa, sillä samalla paikalla on tehty kauppaa aina 1200-luvulta lähtien. Maistiaisia löytyy joka kiskalta. Kroatialaista tryffelioliiviöljyä ja sienipateeta, jamaikalaisella reseptillä valmistettuja maustekastikkeita ja marinadeja sekä sveitsiläisiä ja ranskalaisia juustoja. Eka kertaa elämässäni ostin välipalaksi 100 g italialaista luomuparmesaania – oli niin sairaan pehmeän herkullisen umamia että ei parempaa! Borough Markettiin kannattaa saapua ajoissa. Vaikka torin virallinen aukioloaika on päivittäin klo 17 saakka, ainakin arkisin useimmat kauppiaat sulkevat puljunsa jo ennen klo 16.

Lontoon lähiruoka tulee puolestaan tutuksi Farmers Marketissa, joita löytyy eri päivinä eri puolilta kaupunkia. Itse löysin ranskalaistyyppisten kahviloiden täyttämän ja varsin kalliin oloisen Marylebone High Streetin läheisyydessä olevan pienen ja nuhjuisen parkkipaikan, joka oli täyttynyt paikallisista maajusseista – nimenomaa oli täyttynyt! Saapuessani paikalle torin purku-urakka oli täydessä vauhdissa. Kannattaa siis katsoa torien paikat ja aukioloajat Farmers Marketin nettisivuilta ja saapua paikalle riittävän ajoissa. Kello 14 iltapäivällä on jo liian myöhäistä – se tuli harmikseni koettua.

Natural KitchenMutta tästä vastoinkäymisestä seurasi myös jotain hyvää, nimittäin eksyminen Marylebone High Streetillä sijaitsevaan Natural Kitcheniin (Bond Street tai Baker Street -metroasema). Kolmessa kerroksessa sijaitseva kestävän kehityksen periaatteita kannattava rustiikki ravintolakompleksi tarjosi jokaiselle jotakin: loputtomia salaattivaihtoehtoja, take-away-välipaloja ja marinoitua lihaa joko paikan päällä syötäväksi tai kotona valmistettavaksi. Kaikki ruoka valmistettiin salailematta asiakkaiden silmien edessä ja puheensorinaa säesti väliseinän takaa kuuluva lihanuijan naputus.

Lontoossa sadekin voi olla onnenpotku. Juoksimme paniikissa rankkasadetta pakoon ja sovimme, että menemme ruokailemaan ensimmäiseen siedettävän näköiseen paikkaan. Eksyimme pikkuriikkiseen ja maailman parhaaseen vege-thai-bufee-mestaan Shepherd´s Bush ja Shepherd´s Bush Market — metroasemien välillä.

Minikokoisen ravintolan bufeepöytä notkui lukemattomia salaattisekoituksia, lämpimiä ruokia ja jälkiruokia. Oli kaalta, ituja, porkkanaa, yrttejä, paprikaa, sipulia, noodelia, mustasilmäpavuista valmistettua vegekanaa, tofusta valmistettua vegelihaa, friteerattua tempehiä, friteerattua sesamleipää, kevätkääryleitä, hedelmiä ja kookos-tabiocavanukasta. Salaatteja ei oltu maustettu liikaa, joten raaka-aineiden omat aromit ja maut tulivat raikkaasti esiin. Kasvikset olivat täydellisiä! Väliin mietimme, oliko kasvisten täydellisesti onnistunut rapea kypsennys tehty pannulla vai hienoisella raakakypsennyksellä. Kokkeja ja tarjoilijoita oli enemmän kuin asiakaspöytiä ja ruokaa valmistettiin sitä mukaa lisää, kun se katosi asiakkaiden ahneisiin suihin. Ruokaa sai hakea lisää niin monta kertaa kuin jaksoi, ainoa rajoitus oli kahden tunnin ruokailuaika. Ja koko kahden tunnin lystin sai reilu 10 €:n hintaan, mikä on varsin edullista kalliissa Lontoossa. Voiko paremmin eksyä sadetta karkuun!

härkäpapufalafelsalaatti

Näin härkäpaputyyppinä oli ilo huomata, että useammassa paikassa tarjottiin härkäpapufalafelia eri muodoissa. Itse nautin herkullisen härkäpapufalafelhampurilaisen, mutta parin korttelin päässä falafel tarjottiin marinoidun kurkku-pinaatti-sipuli-salaatin seassa.

Jos liikuskelee Schoredich High Streetin liepeillä (Old Street-metroasema), kannattaa pistäytyä Urban Food Festillä, joka on meksikolaistyylinen rento katuruokaan keskittynyt snakarialue. Raflaava musiikki säestää taustalla ja seurueen jokainen jäsen voi valita ruokansa mieleisestään paikasta, pöytäpaikkoja ei ole eritelty kioskin mukaan. Alueelta löytyy mm. maailman parhaat kasvistacot (ainakin ystäväni mukaan) sekä katettu baari, jossa meininkejä puolilleyöhön saakka.

Mitä Lontoon reissusta jäi päälimmäisenä mieleen… Pitkät välimatkat ja loputtomat metrotunnelit. Ja järjettömän hyvät vegeruoat, joita tarjoillaan ihan joka kulmilla. Ehkä Jamie Oliver on siis saanut jotain aikaan visiossaan muuttaa englantilaiset ruokatottumukset terveellisemmäksi. Tai sitten englantilaiset ovat vaan viimein kylästyneet syömään munia, pekonia, papuja ja aina niitä samoja kalapottuja.

Julkaistu

Ekohifistelyä vai paikallista ruokaturvaa

Olemme perinteinen maaseutukansa. Tänä päivänä kuitenkin iso osa suomalaisista elää ”mettäläisenä” jokamiehenoikeudet takataskussaan nauttien HK:n lenkkiä ja Saarioisten puolukkapuuroa. Samaan aikaan ikkunasta avautuvat metsät hukkuvat sieniin ja marjoihin, joita kukaan ei kerää pois — paitsi thaimaalaiset.

Vielä 60 vuotta sitten suuri osa perheistä elivät eräänlaisessa omavaraismaataloudessa ja maaseudulla eläminen antoi mahdollisuuden hyödyntää laajemminkin metsien ruoka-aarteita. Sota-ja pula-aikana opittiin pakon edessä hyödyntämään kaikki ruoaksi kelpaava ja keksittiin korvikkeita vähemmän käytetyistä kasveista. Nykyään ei osata, ei viitsitä, ei uskalleta, ei kehdata.

Luonnon monimuotoisuuden arvostus on hukassa.  Kaupunkilaistumisen, urakeskeisyyden ja einesruokien myötä on hävinnyt taito hyödyntää luonnon antimia. Tänä päivänä luonnon arvoja tuovat uudestaan esille koulutetut ympäristötietoiset nuoret aikuiset, eräänlaiset ekohipit.

Kun yhteistä kollektiivista hätää ei ole, turhuus ja täydellisyydentavoittelu korostuvat. Ruoassa tämä ilmenee mm. eriarvoisuutena ja tuhlauksena. Samaan aikaan kun köyhissä maissa kärsitään ruoan riittämättömyydestä, länsimaissa heitetään häpeilemättä epätäydellistä ruokaa hukkaan. Meille kelpaa vain paras ja kaunein.

Ranska on edelläkävijä ruokahävikin suhteen. Se määräsi lain, jonka mukaan supermarketit eivät saa tuottaa enää lainkaan ruokahukkaa. Kaikkien suurten supermarkettien on mm. ryhdyttävä yhteistyöhön jonkin hyväntekeväisyysjärjestön kanssa ruokalahjoitusten varmistamiseksi.

Ranskassa on oltu pioneerejä ruokahävikin suhteen aikaisemminkin. Paikallinen supermarkettiketju osti epätäydellisiä kasviksia ja hedelmiä tuottajilta ja myi ne edullisempaan hintaan. Suosio yllätti.

Mielestäni kuluttajia aliarvioidaan, kun sanotaan, että heille kelpaa vain täydellisen muotoinen, painoinen ja näköinen omena. Todellisuudessa epätäydellisiä hedelmiä ei myydä, koska pelätään, että kukaan ei enää osta täydellisiä kalliimmalla hinnalla!

Lähes jokaisessa kodissa bioroskis täyttyy suurimmaksi osaksi syötäväksi kelpaavasta ruoasta ja sen osista. Ruokahävikkiä on mielestäni myös se ruoka, mikä jää laiskuuden, saamattomuuden tai taitamattomuuden vuoksi metsiin ja puihin. Tilalle ostetaan mm. kalliita ja kaukaa ulkomailta tuotuja hedelmiä ja marjoja, ”gozeja” ja ”mulbereita”.

Suomessa ruokahävikin välttäminen, tuntemattomampien ruoan osien hyödyntäminen ja villiruoan kerääminen mielletään edelleen ennen kaikkea ekohifistelijöiden elämäntavaksi. Vanhentuvan ruoan hyödyntäminen eli ns. roskisdyykkaus koetaan eettisesti ja terveydellisesti epäilyttävänä, suorastaan pelottavana ilmiönä. Samoin villiruoan poimiminen metsistä ja niityiltä. Roskisdyykkaukselle löytyy myös sivistyneempi termi eli ruoan kierrättäminen. Ruokadyykkauksesta ja villiruoan keräämisestä on tullut hipsteritrendejä, jota ”normikansa” katsoo alta kulmien.

Ehkä mekin tarvitsisimme Ranskan tavoin lain määräämän pakotteen, jotta ruoan haaskaaminen koettaisiin viimein pahana ja ruoan kierrättäminen hyvänä ilmiönä. Kouluihin voitaisiin myös tuoda ihan uuden oppiaineen kotitalouden rinnalle: Lähiruoka ja luonnon hyödyntäminen — henkilökohtainen ruokaturva.

Ruoan arvostus tulisi nostaa jälleen sille tasolle, minne se kuuluukin – ylimmälle kaikesta.