Raparperi-uunifetasalaatti

Paahdettu raparperi sopii hyvin uunifetan kanssa perinteisen tomaatin sijaan . Laita päälle reilusta hunajaa, joka taittaa raparperin kirpeyttä ja antaa salaatille pirteän makuparin. Lisää salaattiin vielä tuoreita yrttejä esim. minttua, joka sopii raparperin kanssa mainiosti.

Ohje:

Raparperi-uunifeta

raparperia
fetajuustoa
oliiviöljyä
hunajaa
suolaa
mustapippuria

Vihersalaatti

salaatinlehtiä ja/tai pinaattia (joukko erilaisia)
tuoreita yrttejä (esim. minttua)
kevätsipulia
(kirsikkatomaattia)
(paprikaa)
(mansikkaa)
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Pilko raparperi 2-3 cm paloiksi. Laita uunivuoalle fetajuusto ja reunoille raparperipalat. Päälle öliiviöljyä ja raparperien päälle hunajaa. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chiilastuilla.

Paista 225 asteessa 15-20 min.

Sekoita raikas yrttisalaatti haluamistasi salaatinlehdistä ja tuoreista yrteistä. Lisää halutessa myös kirsikkatomaattia, paprikaa tai tuoreita mansikoita. Sekoita joukkoon oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja mustapippuri ja sekoita tasaiseksi.

Lisää salaattiin jäähtyneet raparperipalat ja murenna päälle paahdettu fetajuusto.

Minttu-raparperisuklaakakku

Raikas minttu sopii hyvin raparperin kirpeyden kanssa ja kun raparperihilloketta lisätään suklaakakkutaikinaan, tulee kakusta mutakakkumainen, pehmeä ja mehukas. Valmista minttu-raparperihilloketta ohjetta suurempi määrä, niin voi nauttia sitä myös esim. lettujen tai vohveleiden kanssa.

Ohje:

Raparperihilloke

1 dl raparperia paloina
1 rkl hunajaa
1 tl sokeria
2rkl silputtua tuoretta minttua

Kiehauta raparperipalat, hunaja ja sokeri kattilassa n. 5 min ajan. Raparperinpalat saavat jäädä hieman kiinteäksi. Lisää joukkoon lopuksi silputtu minttu.

Minttu-raparperisuklaakakku

2 kanamunaa
2 dl sokeria
100g voita tai margariinia
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeria kiinteäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan tasaisesti siivilän avulla. Sekoita lopuksi taikinaan raparperihilloke.

Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24 cm). MInulla on tapana leikata pohjalle ympyrän muotoinen leivinpaperi, mikä helpottaa kakun siirtamistä ja tarjoilua.

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paista keskiosassa n. 20 min.