VIHAPUHEEN KESKELTÄ LÖYTYYKIN PIENI HÄIVÄHDYS NAISELLISTA TOIVOA

Viime viikot ovat saaneet minut pohtimaan naisten asemaa maailmalla ennen ja nyt. Kaksi viikkoa sitten liputettiin Minna Canthin syntymäpäivää ja viikko sitten vietettiin rasismin vastaista viikkoa. Kunnallisvaalien alla muistui mieleeni, että Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleissa, 111 vuotta sitten, kansanedustajiksi valittiin 19 naista.

Rasismin vastaisella viikolla nuorisotalollamme esitettiin Elina Hirvosen elokuva Kiehumispiste. Dokumentissa nationalistit lietsovat rasistista vihapuhetta puolustamalla naisten oikeuksia. Käsitteet ”raiskaaja”, ”lapsentekokone” sekä ”teltat, jotka naisten on puettava päälleen, sillä miehet eivät pysty pidättelemään himoaan”, nousivat esiin useaan otteeseen. Harva ajattelee, että suomalaisen naisen asema Minna Canthin aikana Suomessa reilu sata vuotta sitten ei eronnut juurikaan islamilaisen naisen asemasta kotimaassaan nykypäivänä.

Ulrika Wilhelmiina Johnson syntyi vuonna 1844 autonomiseen Suomeen, joka eli Venäjän vallan alla. Perunaa syötiin jo lantun ja nauriin rinnalla, mutta riisi ja sen myötä karjalanpiirakat tekivät vasta tuloaan. Sveitsiläiset sokerileipurit olivat avanneet ensimmäisen konditorian Porvooseen. Naiset elivät kotinsa ja mekkojensa vankeina.

Alemman yhteiskuntaluokan naiset tekivät pääasiassa piian töitä: emäntinä, imettäjinä tai pyykkäreinä. Ylemmän yhteiskuntaluokan naiset istuivat päivät kammarissa käsitöitä tehden: ristipistoja ja vaatteita ommellen. Monen tytön tavoin Ulrika Wilhelmiina haaveili juoksemisesta, kiipeilemisestä, hyppimisestä ja vaatteittensa kuraamisesta. Rohkeat tytöt uskaltautuivat jopa kokeilemaan hippaleikkiä, mutta pitivät sen visusti salaisuutenaan kurituksen pelossa. Tyttöjen ja naisten tuli näyttää kauniilta ja käyttäytyä maltillisesti. Vain harvoilla oli mahdollisuus tai edes halua kouluttautua.

www.kuopionmuseo.fi

Työläisperheeseen syntyneestä Ulrika Wilhelmiinastakin kasvatettiin ensisijaisesti porvarillista neitoa ja mallikelpoista vaimoa. Päättäväinen nuori nainen piti kuitenkin päänsä ja vaati päästä kouluun. Koulussa hän tapasi tulevan miehensä, luonnontieteen lehtori Johan Canthin, meni naimisiin, lopetti koulun käynnin ja ryhtyi lapsentekokoneeksi. Vuosia myöhemmin hän jäi leskeksi seitsemän lapsen kanssa. Lannistumaton nainen ryhdistäytyi liikenaiseksi, kirjailijaksi sekä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Näin syntyi tuntemamme Minna Canth.

Minna Canthin aikaan ei juuri puhuttu seksuaalisesta ahdistelusta tai raiskauksista. Siksi piian oli vaikea kieltäytyä, jos tilan isäntä halusi tulla salaa yöllisille vierailuille. Kieltäytymisen hinta saattoi olla työpaikan menettäminen ja kerjäläiseksi päätyminen. Sallimuksen hinta puolestaan oli usein avioton lapsi, äpärä, ja sen seurauksena koko yhteisön halveksunta. Kahdesta pahasta oli valittava sen toinen. Ja nöyrä hiljaisuus, alistuminen. Molemmissa tapauksessa nainen oli sekä uhri että syyllinen.

Minna Canth näki Suomen nälkävuodet, mutta niistä selvittyään kahvi, tee, mausteet, kuivahedelmät sekä muut siirtomaakauppaherkut päätyivät jo keskiluokkaiseenkin ruokapöytään. Ensimmäiset junat, autot sekä kirjoituskoneet saapuivat Suomeen. Vaikka naapurimaan Ruotsin kuningas menehtyi laskiaispullaähkyyn, kahvilakulttuuri vahvistui.

Elettiin uudistusten aikakautta ja tämä rohkea nainen halusi vankkumattomasti uudistaa myös naisten asemaa. Hän ymmärsi tekstin voiman ja kirjoitti — käsin ja kaunokirjoituksella, kuten tuohon aikaan oli vielä tapana. Hän toi radikaaleja mutta realistisia ajatuksiaan esille näytelmien, novellien, lehtiartikkeleleiden sekä puheiden avulla. Hän oli Suomen ensimmäinen itsenäisesti toimiva naistoimittaja aikana, jolloin kirjoitus- ja lukutaito olivat vasta yleistyneet, eivätkä naiset saaneet äänestää.

Suomi siirtyi itsenäisyyteen tasa-arvoisena maana, ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. Pilven reunalta katseleva Minna Canth oli varmasti ylpeä tästä saavutuksesta(an). Nykypäivän Suomea katsellessan, hän luultavasti haluaisi sukeltaa pilvien sumentavaan usvaan.

Aikoinaan ravintola-alalla asiakaspalvelussa työskennellessäni sain kokea monenlaista ahdistelua. Sitä tekivät kaikenlaiset miehet, ihonväristä tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Tytöttely ja pyllylle taputtelu, tai sen yrittely, olivat ajoittain jopa jokapäiväistä piinaa. Eräässä paikassa kansanedustajaehdokkaana ollut työnantajani ”eksyi vahingossa” aina pukukoppiin, kun olin vaihtamassa vaatteita. Ravintola-alalla työ myös jakautuu eriarvoisesti. Naiset tekevät edelleen, taidoistaan huolimatta, pääasiassa suurtalouskeittiön emännän työt. Miehet puolestaan loistavat mestarikokkeina ja jättävät tiskinsä piikojen ja renkien tiskattavaksi. Vaikka tasa-arvo on ollut papereissa pitkään, asenteissa on edelleen ongelmia.

www.wikipedia.fi

Kuvissa Minna Canth katsoo päättäväisenä  ja tuimana. Ehkä hän oli huomannut jäyhän äijämäisen tyylin helpottavan elämää miehisessä maailmassa. Ehkä hän olisi pukeutunut muotonsa peittävään telttaan, jos se olisi ollut sosiaalisesti sallittua.

Naiset saivat äänioikeuden Suomessa vuonna 1906. Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907, reilu 10 vuotta ennen varsinaista itsenäisyyttä, kansanedustajaksi valittiin 19 naista. Ehkä jonkin heistä äidin tärkein opetus tyttärelleen on ollut, että ”naisen ei tarvitse alistua”. Näitä naisia ja heidän äitejään saamme kiittää siitä, että tänä vuonna maamme kansanedustajaehdokkaat ovat saman arvoisia, sukupuolesta huolimatta.

Rakastan ristipistotöitä, noita vanhoja, kauniin koristeellisia mutta epäkäytännöllisiä pöytäliinoja, joita saa ostettua nykyään kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista parin euron hintaan. Jokainen pöytäliina on vaatinut kymmenien ja taas kymmenien työtuntien uurastuksen. Jokainen ristipisto on täynnä nöyryyttä, hiljaista alistumista, hieman katkeruutta, liitäviä haaveita sekä toivoa vapaudesta.

Islamilaisten naisten oloja ei paranneta vihapuheilla tai lähettämällä heidät takaisin maailmaan, jossa naisten oikeudet ovat 150 vuotta Suomesta jäljessä. Mutta ehkä heidän asema paranee niin, että otamme heidät maahamme ja opetamme heille vapautta. Kuinka ihanaa onkaan laittaa farkut ja maiharit tai lenkkarit jalkaan, juosta ja kiivetä aidan yli metsään.

Ja ehkä vihapuheet voivat todellakin edistää  suomalaisen naisen asemaa (entisestään). Sillä jos vihapuheen tarkoitus on herättää, sen varjolla muukalaisvastaisia puheita lietsovat nationalistit toivottavasti herättävät paitsi kuulijansa, heräävät myös itse — pohtimaan naisten oikeuksia ja sitä, kuinka meitä jokaista tulisi todellakin kohdella, sukupuolesta välittämättä.

LUONNOLLISESTI LÄHELTÄ

Ennen ruoka oli aina lähiruokaa. Usein myös luomua. Metsistä kerättiin sienet, marjat ja muu ruoaksi kelpaava. Vilja ja muut kasvikset viljeltiin läheisellä pellolla. Keinotekoisia lannotteita ja kasvintorjunta-aineita ei käytetty. Oltiin muutenkin pitkälle omavaraisia.

Ruoan hankkiminen, metsästys, kalastus, keräily ja maanviljely, olivat raskasta fyysistä työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi sadon määrä ja laatu määrittivät pitkälle seuraavan vuoden ilot ja surut, työt, mahdollisuudet, häät, ristiäiset ja hautajaiset.

Naapurikateus kukoisti jo silloin ennen. Löytyy monia loitsuja ja taikoja, joilla pyrittiin takaamaan itselle hyvä ja joskus myös naapurille huono sato-onni.

”Jos haluaa viedä viljaonnen toisen pellolta omalleen, sen voi tehdä niin, että Mettumaarin yönä vedetään lakanaa yökasteessa toisen talon laihopellossa ja sitten väännetään siitä kaste omalle pellolle. Sillä tavalla voi viedä naapurilta viljaonnen.” (Vanha suomalainen uskomus)

Nykyisinkin naapurikateudesta kärsitään, mutta harvemmin ainakaan ruoan vuoksi. Ennen oli pulaa ja puutetta, nykyisin runsaudenpula. Kuitenkin helposti kaupoista ostettavissa oleva, tehotuotannolla viljelty ja teollisesti valmistettu ruoka saattaa arveluttaa. Ruoan alkuperä ja valmistustapa eivät ole tiedossa ja E-koodiviidakko pelottaa.

Tutulta maatilalta lähtöisin oleva lähiruoka on nosteessa. Raaka-aineiden alkuperä halutaan tietää ja tuntea. Etsitään tietä luonnonmukaisten perusasioiden ääreen, vaikka vielä vain harva on valmis itse työntämään saappaat jalkaan ja kädet lantaan.

”Koivujen alle mä pienen mökin laitoin ja kuusikosta oksia seiniks sille taitoin, mä vehnäistä ja voita sinne eineheksi vein, ja voi kuin oli hauska siellä aina ollaksein.” (Suomalainen kansanruno)

Lähi- ja luomuruoka eivät ole sama asia, vaikka ne usein kulkevatkin käsi kädessä ja tukevat toisiaan. Lähiruoan ruokaketju on lyhyt ja ruoka helposti jäljitettävää. Lähiruoka tukee myös alueensa työllisyyttä ja yrittäjyyttä.

Markettien luomuruoka puolestaan tuodaan edelleen usein esim. Saksan suurilta luomutiloilta. Kotimaisen luomun hinta nousee usein kaupoissa niin korkeaksi, että kuluttaja ei ole valmis maksamaan sitä.

”Oi poimikaamme , oi poimikaamme nyt kerrankin kyllin siksi! Oi, syökäämme hampahin syntisin! Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin nyt talvenkin tarpehiksi!” (Eino Leino: Säkeistö runosta Oi poimikaamme)

Kesällä ja syksyllä jokaisella ”jokamiehellä” on mahdollisuus hankkia laadukasta lähiruokaa metsistä kaapit täyteen. Erilaiset ruokapiirit ovat puolestaan helppo keino hankkia viljeltyä ja jalostettua ruokaa suoraa tuottajalta. Tällöin ruokaketjun yksi lenkki jää välistä, tuottajan kasvot ovat tunnistettavissa ja kätöset käteltävissä. Asiakaspalaute ja tuotekehitysehdotukset niin ikää on mahdollista välittää suoraan tekijälle.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavat ainakin kaksi kumppanuusmaatalousyhteisöä (CSA = Community Supported Association): Oma Maa ja Herttoniemen ruokaosuuskunta. Lisäksi eri asuinalueiden omia Reko-ruokapiirejä (Reko = Rejäll Konsumption) on Helsingissäkin jo toista kymmentä.

Luotettava  ja tunnistettavissa oleva lähiruoka ei ole onneksemme enää vain maalla asuvan yksinoikeus.

KIVISTEN JA SORASTEN TIE

Kuinka moni rakastaa autoaan, tuota vapauden välikappaletta? Huoltaa sen säännöllisesti, mittaa öljyn määrää ja laatua sekä jarrunesteiden viskositeettia. Pohtii eri polttoaineiden vaikutusta moottorin kestävyyteen, yrittää olla naarmuttamatta, puunaa, kiillottaa, ihailee ja kerskuu kavereilleen.

Kuvittele itsesi kivikaudelle, nuotion ääreen illalliselle. Nautit yhdessä parikymmenhenkisen yhteisösi kanssa ilta-ateriaa. Lehtiä, juuria, yrttejä, kukkia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja sieniä on tullut popsittua päivän aikana pahimpaan nälkään jo useita kiloa.

flintstone0

Nyt on aikaa istua alas valaisevan nuotion ääreen paistamaan järven ja joen antimia: kalaa ja simpukoita. Jos on ollut metsästysonnea, hauen rinnalla nuotiossa paistuu mehevä lihakimpale. Eläimen ruhosta syödään kaikki irti lähtevä: sisäelimet, suolistot ja nesteet. Lopuksi luusta imetään viimeiset ydinnesteet ja kaluttu luu heitetään nuotioon palamaan.

Seuraavana päivänä matka jatkuu ja leiripaikka vaihtuu. On pakko liikkua eteenpäin ruoan perässä.

Ihminen on kehittynyt vuosituhansien aikana monipuoliseksi kasvisruokapainotteiseksi sekasyöjäksi. Maanviljelyn kehittyessä 10 000-5000 vuotta sitten ruokavalio on yksipuolistunut merkittävästi. Teollistuminen muutti ruokavaliota 200 vuotta sitten entistä radikaalimmin.

Nykyään länsimainen ruokavalio koostuu pääasiassa kolmesta viljalajista (vehnä, riisi ja maissi), sokerista, prosessoidusta huonolaatuisesta lihasta, huonoista rasvoista ja alkoholista. Kasviksia syödään liian vähän ja liian yksipuolisesti. Kivikautinen ihminen olisi nauranut virallisille ravitsemussuosituksillemme (0,5 kg kasviksia/pvä), vaikka sekin on monelle länsimaalaiselle vaikeaa toteuttaa. Viljamme puolestaan on pääasiassa puhdistettua viljaa, joka ei siis sisällä tärkeitä kivennäisaineita ja vitamiineja.

Ihmisen keho ja fysiologia eivät ole kehittyneet eivätkä ehtineet sopeutua yksipuoliseen ruokavalioon. Väärä ruokavalio yhdessä liikunnan puutteen kanssa aiheuttaa painonnousua ja erilaisia sairauksia. Länsimainen ihminen on ylipainoinen ja  kärsii aliravitsemuksesta. Ruoka on puutteellista, joten sairauksilta on vaikea välttyä.

Nykyään pohditaan, onko vääränlainen ruokavalio pahempi terveysuhka kuin mitkään päihteet: tupakka, alkoholi tai huumeet.

Tämän ovat huomanneet myös ahneet rahahemmot. Vitamiini- ja lisäravinnebisnes kukoistavat.

flintstone2

Ruokaa syödään usein myös liian harvoin ja liian suuria määriä. Vaikka päivittäinen kokonaisenergiamäärä olisi pieni, elimistö voi tulkita tämän ruoan puutteksi ja alkaa varastoimaan sitä ”pahan päivän varalle” rasvana. Jotta aineenvaihdunta pysyisi jatkuvasti vilkkaana, ”koneisto käynnissä”, tulisi ruokaa syödä pieniä määriä tasaisesti useita kertoja päivässä.

Samat kivikautiset fysiologiset voimat vaikuttavat siis edelleen kehossamme voimakkaammin kuin ihmisen omat tunneperäiset tarpeet ja tottumukset.

Elimistö on siis koneen, kuten auton, tapainen koneisto. Jokaisella elimellä ja liuoksella on eri osien ja toiminnassa käytettävien nesteiden kaltainen tärkeä tehtävä. Systeemi on vain huomattavasti monimutkaisempi kuin autossa tai missään muussa mekaanisessa laitteessa.

Elimistö tarvitsee polttoainetta, eli hiilihydraatteja, jotta koneisto pysyy käynnissä. Koneiston osat eli elimet puolestaan tarvitsevat metallin ja muovin kaltaisia rakennusaineita eli proteiineja ja oikenalaisia rasvoja. Eri elimet tarvitsevat toimiakseen kivennäisaineita, vitamiineja ja muita bioaktiivisia aineita mm. tiedonkulkuun ja aineidenvaihduntaan. Tarvitaan myös liikuntaa, jotta elimistö ei ruostuisi vanhan käyttämättömän auton tavoin.

Elinten ja aineiden välinen yhteistyö on saumatonta ja jos jokin työväline tai työntekijä puuttuu tai uupuu, syntyy ongelmia. Sairastuu.

Rikkoontunut ja epäkuntoinen auto on helppo korjata viemällä se autokorjaamoon. Elimistö puolestaan on niin hieno koneisto, että se osaa korjata itse itseään. Lääkärikin toimii usein vain välikappaleena antamalla oikeita neuvoja potilaalleen.

Oman oikean dieetin löytäminen voi olla kivinen ja soranen taival. On tärkeää oppia kuuntelemaan omaa kehoaan ja sen yksilöllisiä tarpeita. Terveelliseen alkuun pääsee, kun laatii dieettinsä Kivisten ja Sorasten malliin.

KALIFORNIAN KUIVUUS OPETTAA UUTEEN EKOLOGISEMPAAN ELÄMÄÄN

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ympäristökatastrofit ovat vaikuttaneet ensisijaisesti juuri kehitysmaihin. Länsimaiselle ihmiselle ne ovat tuntuneet usein yhtä todelliselta kuin ”Tuhannen ja yhden yön tarinat” — ihmeellisiltä, hieman pelottavilta ja erittäin vaikea uskoa todeksi. Nyt hätätila on julistettu myös länsimaisen kulttuurin ”Sodoma ja Gomorraan” eli Kaliforniaan.

Ennen niin rehevää ja hedelmäistä Kaliforniaa on vaivannut kuivuus jo kohta neljä vuotta. Kuivuus ja helle ovat tappaneet jo miljoonia puita, polttaneet metsiä, kuivattaneet järviä ja jokia sekä (maahan sitoutuneen veden painuessa yhä alemmas) jopa kasvattaneet vuoria. Vihreät puistomaisemat ovat historiaa.

Kaupunkeihin ja kuntiin on julistettu pakolliset veden käyttörajoitukset ja ihmisiä on kehotettu säännöstelemään vedenkäyttöä reilusti. Lotrauksesta voi joutua kärsimään tuntuvat sakot.

Kalifornia on yksi maailman suurimmista viljan ja hedelmien tuottajista, joten kuivuus vaikuttaa suoraan (myös maailmanlaajuisesti) ruoan määrään, hintaa, laatuun ja ennakoitavuuteen. Kuivuudesta johtuen satoa on tullut vähemmän, satoaika on ollut lyhyt ja se on ollut usein etujassa.

Juustonvalmistajat ovat ihmeissään, sillä normaalisti rehevää ruohoa syöneiden lehmien maito maistuu täysin erilaiselta nyt, kun ravintona on vain kuivaheinää. Tämä vaikuttaa suoraan juuston makuun ja lopputulokseen.

Koska viljelijöitä rajoitetaan vedenkäytössä, he valitsevat lajikkeita, jotka kuluttavat vähemmän vettä.

Mutta ei pahaa, ettei jotain hyvääkin!

Hedelmät ovat kuivuuden vuoksi kasvaneet normaalia pienemmiksi, mutta erityisen maukkaiksi. Kun soluihin ei pääse sitoutumaan normaalin verran vettä, tulevat maku- ja aromiaineet paremmin esille.

Kuivuus ja veden puute ovat saanut ihmiset tuntemaan toivottomuutta ja herättäneet ne ympäristötietoisuuteen. He haluavat veden säästämisen lisäksi tehdä myös muita pieniä ympäristötekoja, kuten välttää ruokahävikkiä, rajoittaa lihansyöntiä sekä asentaa aurinkopaneeleita talojensa katoille.

Veden puute on saanut myös ravintolat innovatiivisiksi. Ennen vettä valutettiin vapaasti, nyt kierrätetään. Ruoka valmistetaan yhä useammin höyryttämällä kuin keittämällä ja pakolliset keitin- tai huuhteluvedet heitetään kukille. Erillisiä kattiloita käytetään vähemmän ja raaka-aineet pyritään valmistamaan mahdollisimman pitkälle samassa kattilassa tai pannussa. Haudutetuista uuniruoista on tullut suosittuja ja painekattilat ovat löytäneet paikkansa jopa kotikeittiöistä.

Normaalisti tiskaajat huuhtelevat likaiset lautaset tehokkaalla painesuihkulla ennen kuin laittavat astiat pesukoneeseen. Painesuihkun tilalle on keksitty ilmanpaineella lautaset puhdistava laite. Jos ravintolalla ei ole varaa kyseiseen laitteeseen, raapivat tiskarit lautaset puhtaaksi käsipelillä. Tarjoilijat eivät enää kaada asiakkaalle vettä, ellei asiakas sitä nimenomaa pyydä. Kokit opettelevat kilvan uusia ruoanvalmistusmenetelmiä, jotka kuluttavat vähemmän vettä. Vettä ei ole varaa tuhlata.

Kovat ajat ja ääriolosuhteet tekevät ihmisistä kekseliäitä. Pula-ajan Suomessa syötiin pettuleipää ja monipuolisesti luonnonyrttejä salaatin korvikkeeksi. Kun kahvia tai teetä ei ollut tarjolla, voikukan juuri herätti ihmiset aamulla töihin. Energiapulassa ihmiset kypsensivät ruokansa hauduttamalla sitä yön yli oljilla vuoratussa pahvilaatikossa.

Tällä hetkellä Kaliforniassa kärsitään kuivuudessa, mutta Suomessa kärsitään märkyydestä. Tämän vuoden viljasadosta ennustetaan tulevan pienin vuosiin. Muidenkin viljelykasvien sadot ovat myöhässä.

On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan ruokakulttuurimme kehittyy ilmastonmuutoksen myöstä. Voisiko pula-ajan opeista löytyä vinkkejä ympäristötietoisempaan ja säästäväisempään  kulutukseen. Ehkä voisimme alkaa säästämään jo nyt vettä sekä opettelemaan uusia ekologisempia ruoan valmistustapoja — ennen kuin hätätila on käsillä.