LUONNOLLISESTI LÄHELTÄ

Ennen ruoka oli aina lähiruokaa. Usein myös luomua. Metsistä kerättiin sienet, marjat ja muu ruoaksi kelpaava. Vilja ja muut kasvikset viljeltiin läheisellä pellolla. Keinotekoisia lannotteita ja kasvintorjunta-aineita ei käytetty. Oltiin muutenkin pitkälle omavaraisia.

Ruoan hankkiminen, metsästys, kalastus, keräily ja maanviljely, olivat raskasta fyysistä työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi sadon määrä ja laatu määrittivät pitkälle seuraavan vuoden ilot ja surut, työt, mahdollisuudet, häät, ristiäiset ja hautajaiset.

Naapurikateus kukoisti jo silloin ennen. Löytyy monia loitsuja ja taikoja, joilla pyrittiin takaamaan itselle hyvä ja joskus myös naapurille huono sato-onni.

”Jos haluaa viedä viljaonnen toisen pellolta omalleen, sen voi tehdä niin, että Mettumaarin yönä vedetään lakanaa yökasteessa toisen talon laihopellossa ja sitten väännetään siitä kaste omalle pellolle. Sillä tavalla voi viedä naapurilta viljaonnen.” (Vanha suomalainen uskomus)

Nykyisinkin naapurikateudesta kärsitään, mutta harvemmin ainakaan ruoan vuoksi. Ennen oli pulaa ja puutetta, nykyisin runsaudenpula. Kuitenkin helposti kaupoista ostettavissa oleva, tehotuotannolla viljelty ja teollisesti valmistettu ruoka saattaa arveluttaa. Ruoan alkuperä ja valmistustapa eivät ole tiedossa ja E-koodiviidakko pelottaa.

Tutulta maatilalta lähtöisin oleva lähiruoka on nosteessa. Raaka-aineiden alkuperä halutaan tietää ja tuntea. Etsitään tietä luonnonmukaisten perusasioiden ääreen, vaikka vielä vain harva on valmis itse työntämään saappaat jalkaan ja kädet lantaan.

”Koivujen alle mä pienen mökin laitoin ja kuusikosta oksia seiniks sille taitoin, mä vehnäistä ja voita sinne eineheksi vein, ja voi kuin oli hauska siellä aina ollaksein.” (Suomalainen kansanruno)

Lähi- ja luomuruoka eivät ole sama asia, vaikka ne usein kulkevatkin käsi kädessä ja tukevat toisiaan. Lähiruoan ruokaketju on lyhyt ja ruoka helposti jäljitettävää. Lähiruoka tukee myös alueensa työllisyyttä ja yrittäjyyttä.

Markettien luomuruoka puolestaan tuodaan edelleen usein esim. Saksan suurilta luomutiloilta. Kotimaisen luomun hinta nousee usein kaupoissa niin korkeaksi, että kuluttaja ei ole valmis maksamaan sitä.

”Oi poimikaamme , oi poimikaamme nyt kerrankin kyllin siksi! Oi, syökäämme hampahin syntisin! Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin nyt talvenkin tarpehiksi!” (Eino Leino: Säkeistö runosta Oi poimikaamme)

Kesällä ja syksyllä jokaisella ”jokamiehellä” on mahdollisuus hankkia laadukasta lähiruokaa metsistä kaapit täyteen. Erilaiset ruokapiirit ovat puolestaan helppo keino hankkia viljeltyä ja jalostettua ruokaa suoraa tuottajalta. Tällöin ruokaketjun yksi lenkki jää välistä, tuottajan kasvot ovat tunnistettavissa ja kätöset käteltävissä. Asiakaspalaute ja tuotekehitysehdotukset niin ikää on mahdollista välittää suoraan tekijälle.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavat ainakin kaksi kumppanuusmaatalousyhteisöä (CSA = Community Supported Association): Oma Maa ja Herttoniemen ruokaosuuskunta. Lisäksi eri asuinalueiden omia Reko-ruokapiirejä (Reko = Rejäll Konsumption) on Helsingissäkin jo toista kymmentä.

Luotettava  ja tunnistettavissa oleva lähiruoka ei ole onneksemme enää vain maalla asuvan yksinoikeus.