Avainsana: Ympäristö

Julkaistu

RIITTÄÄKÖ RUOKA, RIITTÄÄKÖ VESI

Helsingin yliopisto järjesti syksyllä 2012 saman nimisen luentosarjan, joka on nähtävissä myös netissä. Tarkoitus ei ole kirjoittaa huominhakuista sensaatio-otsikkoa tai lietsoa pelkoa utopistisen tulevaisuudenkuvan avulla. Realistinen fakta on, että maapallon resurssit eivät tämänhetkisillä kulutustottumuksilla riitä välttämättä enää edes muutamaa vuosikymmentä eteenpäin.

8.8.2016 maapallon ihmiset käyttivät loppuun samana vuonna uusiutuneet luonnonvarat. Tähän kului siis reilut kahdeksan kuukautta. Luonnonvarat loppuivat viisi päivää aikaisemmin kuin vuonna 2015 ja 11 päivää aikaisemmin kuin vuonna 2014. Suomalaisten kulutustottumuksilla luonnonvarat loppuivat jo huhtikuun puolessavälissä. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa.

Ylikulutus kasvaa jatkuvasti ja olemme eläneet velaksi jo monta vuotta. Kukaan ei vaan tiedä kenelle joudumme velkamme maksamaan, kuka sen maksaa ja missä muodossa. Jos kulutustottumukset jatkuvat entiseen malliin, tarvitsemme kasvuennusteiden mukaan vuonna 2050 kolme planeettaa, jotta pystyisimme turvaamaan ihmisille saman elintason lisääntyvässä väestönkasvussa.

Uusiutuvia luonnonvaroja ovat esimerkiksi happi, biomassa ja makea vesi. Uusiutuvasta luonnonvarasta voi kuitenkin tulla uusiutumaton luonnonvara, jos kulutus on nopeampaa kuin varastojen täyttyminen. Näin voi tapahtua esimerkiksi pohjaveden kanssa.

”Kyllähän maapallolla vettä riittää…”, voisi joku ajatella. Se on totta, maapallon pinta-alasta suuri osa on vettä. Kokonaisvesimäärästä kuitenkin yli 97 % on suolaista merivettä, mitä kasvit eivät voi käyttää yhteyttämiseen tai ihmiset ja eläimet elääkseen. Jäljelle jäävästä alle kolmesta prosentista suurin osa on sitoutunut jäätiköihin ja pintajäihin. Maapallon eliöiden hyväksikäytettävissä olevaa vettä on vain noin 0,3 % maapallolla olevasta kokonaisvesimäärästä ja se uusiutuu hitaasti.

Ei siis olekaan ihme, että hyvin monen kansainvälisen tai paikallisen poliittisen konfliktin osatekijä on kiista vesivarojen saatavuudesta tai hallinnasta.

Ihminen kuluttaa päivittäin yllättävän paljon vettä perustarpeisiinsa. Yhden ihmisen päivittäisen ruuan tuotantoon tarvitaan esimerkiksi 2000-5000 litraa/vrk.  Runsaasti eläinproteiinia sisältävä ruokavalio kuluttaa huomattavasti enemmän vettä kuin kasvisruokavalio.

Teollisuusmaissa kuitenkin suurin osa, kaksi kolmasosaa (2/3),  makeasta vedestä käytetään kulutus- ja mukavuustavaroiden tuottamiseen. Samaan aikaan kehitysmaissa taistellaan ravinnontuotantoon välttämättömän juoma- ja kasteluveden riittävyydestä.

Toinen ruuantuotantoon suorasti vaikuttava uusiutuva luonnonvara on biomassa ja käytettävissä oleva viljelymaa. Lähes kaikki maailman viljelyyn sopivista alueista on jo viljelykäytössä ja niitä käytetään yhä enemmän biopolttoaineiden viljelyyn suoran ruuantuotannon sijasta. Lisäksi ilmastonmuutos ja kestämättömät viljelymenetelmät heikentävät viljelymaiden kasvukuntoa ja rakentaminen valtaa viljelymaata eri puolilla maailmaa. Niinpä maapallolla käytettävissä oleva peltoala on pienenemään päin, vaikka väkimäärän lisääntyessä ja elintason noustessa tarpeet kasvavat jatkuvasti.

Huoli nousee: kuinka saamme ruoan ja veden riittämään tulevaisuudessa.

Kasvispainotteinen ruokavalio on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin lihapitoinen ruokavalio. Ravintoenergian käytön tehokkuutena ilmoitettuna yksi kalori broilerista saatavaa energiaa vaatii neljä kaloria rehuksi käytetyn viljan energiaa. Lihaproteiinin tuotantoon kuluu lisäksi satakertainen määrä vettä kasviproteiinin tuotantoon verrattuna ja lihatuotanto vaatii runsaasti laidunmaata. Suomessa lihaa syödään keskimäärin yli kaksi kertaa niin paljon kuin olisi tarve.

Jokainen meistä voi myös vaikuttaa ruokahävikin syntyyn. 25-30 % kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta joutuu jätteeksi.  Ruoan riittäminen olisi teoriassa mahdollista turvata tulevaisuudessa pelkästään vähentämällä hävikkiä. Ruoka pitäisi tosin myös saada jakautumaan tasaisesti eri puolille maailmaa, sillä teollistuneet maat tuottavat tällä hetkelllä ruokajätettä lähes yhtä paljon kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tuotetaan ruokaa. Vauraiden maiden hävikki syntyy pääasiassa ruokaketjun loppupäässä, kuten kotitalouksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tähän.

Poliitikot ja yritysjohtajat kannustavat koko ajan kuluttamaan enemmän, jotta saataisiin kansantalous nousuun, lisää työpaikkoja ja sitä kautta lisää ostovoimaa. Tämänkaltaiset kulutustottumukset eivät kuitenkaan pelasta maailmaa. Aikaa ei ole enää edes hukattavaksi. Maapallo on elänyt jo pitkään velaksi ja jos emme muuta kulutustottumuksiamme, menetämme lopulta kaiken.

Lisää faktatietoa ja mielenkiintoista luettavaa aiheesta löytyy:

Karttunen K, Kihlström L, Taivalmaa S-L. 2014. Nälkä ja yltäkylläisyys, ruokaturva Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.

Löytönen M, Valkonen J. 2013. Riittääkö vesi, riittääkö ruoka. Duodecim 129: 2481-2487

Silvasti T. 2006. Näkökulma globaaliin ruokaturvaan. ”Teoksessa”: Mononen T & Silvasti T: Ruokakysymys. Helsinki: Gaudeamus. 183-207

Julkaistu

OIKEAT RUOKAVALINNAT KEVENTÄVÄT MYÖS SYDÄNTÄ

Kesä ja syksy on kausi- ja lähiruoan kulta-aikaa Suomessa. Ensimmäiset kotimaiset parsat ja uudet perunat ovat jo kauppojen hyllyillä. Kohta tulevat nopeasti kasvavat salaatit, retiisi, pinaatti ja yrtit. Myöhemmin kesällä pääsemme nauttimaan ensimmäisistä marjoista, kaalista, avomaakurkusta, tomaatista ja kesäkurpitsasta. Syksyn lähestyessä saapuu myös juureskausi. Omenoista ja luumuista notkuvat puut hurmaavat, mutta teille tippuneet kypsät hedelmät suututtavat. Kurpitsaa ja lehtikaalta pääsee säilömään ensipakkasiin asti.

Lähiruoka käsitteenä on varsin epäselvä. Muutaman kymmenen kilometrin säteellä tuotettu ja jalostettu ruoka on lähiruokaa, samoin kotimainen liha verrattuna argentiinalaiseen tuontilihaan. Mutta isona maana välimatkamme ovat pitkät. Virossa tuotettu liha voi kilometrien perusteella olla helsinkiläiselle kuluttajalle enemmän lähiruokaa kuin lappilainen poronliha. Lähiruoka ei myöskään ole aina se ympäristöystävällisin vaihtoehto. Talvella Suomessa kasvihuoneessa kasvatettu lähikurkku on kuluttanut niin paljon energiaa, että on ekologisempaa valita espanjalainen vaihtoehto.

Moni ei varmaankaan tiedä, että maatalous on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen aiheuttajista. Ruoantuotanto muodostaa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin liikenne. Yksi suurimmista kasvihuonepäästöjen aiheuttajista on viaton ja suloinen, joillekin jopa pyhä eläin, nimittäin lehmä. Märehtijät tuottavat ihmakehään valtavat määrät metaania, joka on erittäin tehokas kasvihuonekaasu.

Kasvisruoan suosiminen on monella tapaa hyödyllistä: se on terveellistä, eläinystävällistä ja elokogista. Kasviproteiinin suosiminen eläinproteiinin, erityisesti naudanlihan, sijasta vähentää kasvihuonepäästöjä huomattavasti. Lisäksi viljelysmaa riittää paremmin tuottamaan tarvittavan ruoan kasvavan ruoantuotannon paineessa. Kuluttajalle kasviproteiini on myös eläinproteiinia edullisempaa.

Suomi on kuuluisa ruisleivästään, mutta kolmannes leipärukiista tuodaan silti maahamme ulkomailta. Ympäristöystävällisesti tuotetun kotimaisen kasvisruoan suosiminen vähentää paitsi hiilidioksidipäästöjä myös tukee maataloutta ja ruokamme omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta kriisitilanteiden varalta. Se työllistää ja tuo vaurautta kuoleviin maaseutukyliin. Hyville elintarvikeinnovaatioille ja tuotteille löytyy varmasti myös kysyntäämaamme rajojen ulkopuolelta.

Ympäristövastuulliset ruokahankinnat ovat jokaiselle mahdollisia arkivalintoja. Pienillä teoilla saadaan pikkuhiljaa käännettyä ruokalaivan suuntaa merelle ja rahalaivan suuntaa kotiin päin. Suuret kauppaketjut ovat jo aloittaneet oman kampanjoinnin suomalaisen ruoan puolesta. On arvioitu, että jos jokainen ostaisi 5 eurolla lisää suomalaisia elintarvikkeita kuukaudessa, luotaisiin 5000 uutta työpaikkaa. Määrä tuntuu huikealta, mutta uskon, että pitemmällä tähtäimellä kerrannaisvaíkutus on vielä suurempi.

Kotimaisen lähellä tuotetun luomu- sekä kasvisruoan suosiminen keventää paitsi puntarilla, myös sydäntä, kukkaroa ja ymräristön kuormitusta.

Julkaistu

Olemme uusiutuvan energian takapajula

Suomi on edistyksellinen maa, jossa on korkea koulutustaso. Suomalaiset naiset saivat ensimmäisten joukossa äänioikeuden ja äitiyspakkauksemme on herättänyt maailmalla ihmetystä ja kateutta. Meiltä ovat lähtöisin Vihaiset Linnut, Nokia, xylitol-purukumi, sykemittari, AIV-rehu, Abloy-lukko ja astiankuivauskaappi. Mutta uusiutuvan energian suhteen olemme lyöneet jarrut pohjaan.

Vaikka tietoa, taito ja teknologiaa olisi vientiin asti, emme ole lähteneet suurten tuulten mukaan, vaan olemme fossiloituneet vanhoihin totuttuihin kuvioihin. Jos sähköntuotannossa käytettävää ydinvoimaa ei lasketa, uusiutumattomien ja runsaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien energiamuotojen osuus Suomen sähkön, lämmön ja liikenteen energiantuotannossa on yli 80 %. Tällä hetkellä Suomi-neito vaeltaa kasvot hiilipölyssä, jalat syvällä turpeessa ja kädet öljyisinä.

Olemme 40 maan joukossa viidenneksi vähiten kiinnostava maa uusiutuvan energian investoijille. Taakse jäävät vain öljyvallat Venäjä ja Saudi-Arabia sekä Egypti ja Indonesia. Häpeä Suomi! Onneksi Energianremontti-kampanja tekee tähän muutoksen.

Suomalaiset ovat toivoneet uusiutuvien energiamuotojen lisäämista jo useiden vuosian ajan. Aika on siis varsin kypsä maanlaajuiselle muutokselle. Enää vaaditaan vain poliitikkojen jämäkät päätökset sekä joukko aktiivisesti toimivia ihmisiä.

Aurinko, tuuli, vesi ja biomassa ovat puolellamme ja odottavat meidän toimivan. Energiaa menee hukkaan, vaikka voimme kesyttää sen käyttöömme. Kukaan ei voi enää väittää, että Suomessa ei tuule eikä pimeydessä paista aurinko. Teknologia on osoittanut, että tekosyyt ovat turhia.

Vettä tuhansien järvien maassa riittää ja meillä on biomassaa enemmän kuin monella muulla maalla. Meillä on metsiä ja peltoja, jotka on mahdollista hyödyntää hyvin suunniteltuna tuottamaan kestävästi bioenergiaa. Meillä on myös korkeatasoiset jätteenhoitolaitokset, jotka mahdollistavat teollisuus- ja yhteiskuntajätteiden muuntamisen sähköksi, lämmöksi ja liikenteen polttoaineeksi. Tämä jos mikä on kestävän kehityksen mukaista kierrätystä ja energiataloutta.

Hajautetun energiantuotannon sekä toimivien lähienergiaratkaisujen avulla fosiiliset energiasuunnitelmat on mahdollista kuopata sinne mistä ne ovat tulleetkin – syvälle maan alle. Toivottavasti vuonna 2050 kukaan ei edes muista niiden nähneen päivänvaloa.

Kestävintä energiankäyttöä on kuitenkin säästäminen. Kaikella kasvulla on rajansa ja uusiutumattomien energiamuotojen käytössä taitekohta on tullut vastaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi iltaisin istua kynttilänvalossa ja viileässä viltin alla. Erityisesti lämmityksen suhteen 70 %:n vähennys nykyiseen lämmitysenergian tarpeeseen on realistista. Tehokkaat energiaratkaisut pienentävät paitsi energian kulutusta ja sähkölaskua myös energiankulutuksen ympäristövaikutuksia.

Olen ylpeä siitä, että olen syntynyt tähän kauniiseen, luonnonläheiseen ja innovatiiviseen maahan. Nyt meillä on uusi alue vallattavana – uusiutuvat energiaratkaisut. Niitä ratkaisuja odottaa koko maailma.