Paahdettu raparperi sopii hyvin uunifetan kanssa perinteisen tomaatin sijaan . Laita päälle reilusta hunajaa, joka taittaa raparperin kirpeyttä ja antaa salaatille pirteän makuparin. Lisää salaattiin vielä tuoreita yrttejä esim. minttua, joka sopii raparperin kanssa mainiosti.
salaatinlehtiä ja/tai pinaattia (joukko erilaisia) tuoreita yrttejä (esim. minttua) kevätsipulia (kirsikkatomaattia) (paprikaa) (mansikkaa) oliiviöljyä sitruunamehua suolaa mustapippuria
Pilko raparperi 2-3 cm paloiksi. Laita uunivuoalle fetajuusto ja reunoille raparperipalat. Päälle öliiviöljyä ja raparperien päälle hunajaa. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chiilastuilla.
Paista 225 asteessa 15-20 min.
Sekoita raikas yrttisalaatti haluamistasi salaatinlehdistä ja tuoreista yrteistä. Lisää halutessa myös kirsikkatomaattia, paprikaa tai tuoreita mansikoita. Sekoita joukkoon oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja mustapippuri ja sekoita tasaiseksi.
Lisää salaattiin jäähtyneet raparperipalat ja murenna päälle paahdettu fetajuusto.
Raikas minttu sopii hyvin raparperin kirpeyden kanssa ja kun raparperihilloketta lisätään suklaakakkutaikinaan, tulee kakusta mutakakkumainen, pehmeä ja mehukas. Valmista minttu-raparperihilloketta ohjetta suurempi määrä, niin voi nauttia sitä myös esim. lettujen tai vohveleiden kanssa.
Kiehauta raparperipalat, hunaja ja sokeri kattilassa n. 5 min ajan. Raparperinpalat saavat jäädä hieman kiinteäksi. Lisää joukkoon lopuksi silputtu minttu.
Vatkaa munat ja sokeria kiinteäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan tasaisesti siivilän avulla. Sekoita lopuksi taikinaan raparperihilloke.
Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24 cm). MInulla on tapana leikata pohjalle ympyrän muotoinen leivinpaperi, mikä helpottaa kakun siirtamistä ja tarjoilua.
Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paista keskiosassa n. 20 min.
Kumppanuusmaatalous on kestävän kehityksen mukaista lähiruoan tuotantoa, jossa kuluttaja pääsee halutessaan myös itse osallistumaan yhteisöllisesti ruokansa kasvattamiseen.
Lähiruokaa, jonka kasvattamiseen voin halutessani osallistua myös itse
Miten ihanaa onkaan välillä työntää kädet multaan, olla pieni lapsi peruasioiden äärellä ja ihmetellä maailman ja mahdollisuuksien äärettömyyttä.
Onnistunut puutarhanhoito vaatii kuitenkin paljon tietoa ja osaamista.
Yhteisöllisessä porukassa pääsen viljelemään ruokaani ilman, että joudun sitoutumaan koko kesäksi pitämään huolta puutarhastani.
Kumppanuusmaatiloilla päätyön tekee ammattilainen, joka joko omistaa paikan (viljelijävetoinen malli) tai joka on kuluttajien toimesta palkattu pellolle (kuluttajavetoinen malli). Molemmissa malleissa osakkailla on usein mahdollisuus osallistua peltotöihin ja sadonjakoon talkoohengessä. Samalla opin myös viljelemään itse.
Kumppanuustilallisena pääsen vaikuttamaan, mitä kasviksia saan keittiööni hyödynnettäväksi. Koska ammattilainen on vastuussa viljelytyöstä, voin myös luottaa että satoa tulee, vaikka oma palstapuutarhani kukoistaisikin pääasiassa rikkaruohoja.
2. Ruokani on tuoretta –enemmän makua ja ravintoaineita
Marketeissa myytävät tuoretuotteet eli kasvikset, liha, kala ja kananmunat ovat usein matkanneet useita päiviä, jopa viikkoja, ennen kuin päätyvät kuluttajan lautaselle. Kun hankin ruokani kumppanuuspelloltani, aamulla poimitut vihannekset ovat yleensä jo saman päivän aikana keittiössäni.
3. Ruokani on puhdasta –vähemmän raskasmetalleja, kasvintorjunta-aineita tai muitakaan kemikaaleja
Kun ruokani kasvatetaan huomioimalla samalla maaperän ja ympäröivän luonnon hyvinvointi, ei ruoastani löydy kasvintorjunta-aineita tai muita vääränlaisia kemikaaleja eikä vääränlaisista lannoitteista aiheutuneita raskasmetalleja.
Maailma jossa elämme on kemikalisoitunut, kyllä. Mutta miksi minun pitäisi turhaan kemikalisoitua sen mukana?
4. Haluan tukea paikallisia pienviljelijöitä ja vaikuttaa näin myös ruokaturvaani
Ympäristölliset syyt, tuontiruoka ja kaupan keskittyminen monopoleille on ajanut Suomen maatalouden kriisiin. Maatalous on vahvasti tukiriippuvaista ja ruoan tuottajat saavat kohtuuttoman pienen korvauksen ensiarvoisen tärkeästä työstään.
Haluan tukea lyhyen ruokaketjun järjestelmiä, jotka ohjaavat ruoasta maksamani rahan reilusti ja avoimesti sen tuottajalle. En ole ajatusteni kanssa yksin, sillä iso osa kuluttajista olisi valmis maksamaan ruuasta enemmän, jos raha menisi suoraan viljelijöille eikä hukkuisi väliportaisiin.
Kun Suezin kanava seuraavan kerran tukkiutuu, tulee uusi pandemia, ilmastokatastrofi, talousromahdus tai jotain muuta minkä seurauksena ruoka loppuu vessapaperin tavoin kauppojen hyllyltä, haluan olla myös varmistunut, että kotimme ruokahuolto pelaa.
Kuva: Olli Repo
5. Lyhyt matka pellolta pöytään, vähemmän ilmasto- ja ympäristöpäästöjä
Ruoantuotanto on yksi suurimmista hiilipäästöjen aiheuttajista maailmassa yhdessä energiantuotannon, teollisuuden ja liikenteen kanssa. Alkutuotannon tehostaminen on perustunut fossiilisten luonnonresurssien hyödyntämiseen. Iso osa hiilidioksidipäästöistä johtuu myös pitkistä kuljetusmatkoista.
Kumppanuusmaatalouden periaatteisiin kuuluu pyrkimys ruoantuotannon kestävyyteen. Turha fossiilikuorma sekä turhat kilometrit ja niiden aiheuttamat päästöt ovat vältettävissä, kun ruoka tuotetaan luonto huomioiden ja mahdollisimman lähellä. Myös pakkausmateriaalia kuluu vähemmän, mikä vähentää osaltaan ympäristökuormaa.
Luonnon tarpeet huomioivilla viljelymenetelmillä ja lähiruoantuotannolla voi siis vähentää merkittävästi ilmasto- ja ympäristöpäästöjä. Samalla lievennän ajoittain sisälläni vellovaa ilmastoahdistusta.
6. Ekologista ja luonnon monimuotoisuus huomioon ottavaa ruoantuotantoa
Kumppanuusmaatalous ei edellytä luonnonmukaista viljelyä, mutta usein juuri näin toimitaan.
Agroekologisessa viljelyssä maaperä, ympäristö ja luonnon monimuotoisuus otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon. Voidaankin puhua, että ruoan tuottaja ei ole niinkään maan viljelijä vaan maan hoitaja. Hyvässä maassa koko monimuotoinen ekosysteemi voi hyvin ja myös kasvikset kasvavat huippulaatuisiksi. Kun hoidamme maata mahdollisimman hyvin, hoidamme samalla myös eläimiä ja ihmisiä.
7. Luontoyhteys vahvistuu
Luonnossa kaikki ovat yhteydessä toisiinsa: madot ja maaperän mikrobit, kukat, hyönteiset, eläimet, puut, kasvit, aurinko, ihmiset ja ruoka. Jos tämä yhteys katkeaa, myös ruoan saanti vaikeutuu.
Pellolla puuhastellessani olen lähellä luontoa. Näin vahvistan ympäristöherkkyyttäni ja ymmärrystäni luonnon kierrosta sekä sen valtavasta monimuotoisuudesta.
Luonnossa oleskeleminen luo tutkitusti myös hyvinvointia vähentämällä mm. stressiä ja allergioita
8. Lisää tietoisuutta ruoan alkuperästä, samalla ruokahävikki minimiin
On tärkeää ymmärtää, mistä ruoka tulee, kuka sen on tuottanut ja mitä sen kasvatus edellyttää. Opin kunnioittamaan ruokaani jokaista suupalaa myöten.
Arvostus maanviljelijöitä kohtaan nousee kun ymmärrän, kuinka paljon työtä on vaatinut kasvattaa kädessäni oleva herkullinen porkkana. En myöskään halua heittää ruokaani turhaan roskikseen, kun olen itse valmistanut sen tuoreista raaka-aineista, joiden kasvattamiseen olen itse osallistunut.
Kuva: Olli Repo
9. Syön enemmän kasviksia
Kumppanuusmaatalous ei välttämättä ole puutarhaviljelyä, mutta hyvin usein näin on. Kun saan kuukausittain tietyn määrän tuoreita kasviksia, on niitä helppo opetella myös hyödyntämään.
Keittotaitoni ja ruoan säilöntätaidot lisääntyvät ja syön huomaamattani monipuolisemmin ja terveellisemmin.
10. Yhteisöllistä toimintaa
Ruokailu on sosiaalista toimintaa. Kumppanuusmaatalous tuo sosiaalisuuden myös ruoan alkutuotantoon kun samanhenkiset eri ikäryhmissä olevat ihmiset työskentelevät yhdessä ruokansa eteen.
Yhteisöllisyyttä syntyy paitsi talven aikaisessa suunnittelutyössä myös kesän ja syksyn aikana peltotalkoilemalla. Voimme myös esimerkiksi laittaa ruokaa yhdessä.
Usein pellolla järjestetään erilaisia tapahtumia kuten suoramyyntiä tai pop-up -ravintola- ja kahvilatoimintaa. Eräs viime kesän mieleenpainuvimmista kokemuksista oli viettämämme ilta ja yö inkkarityyliin itse rakentamassamme tiipiissä nuotion loimussa.
Lähiruoka, luomuruoka sekä palstaviljely tai muulla tavoin itse tuotettu ruoka kiinnostaa yhä enemmän myös kaupunkilaisia. Arvostetaan laatua ja ympäristöystävällisyyttä. Kumppanuusmaatalousmalli on yksi keino olla lähempänä ruokansa alkutuotantoa ja osalistua myös itse ruoan kasvattamiseen.
Kumppanuusmaatalous on monelle tuntematon käsite, vaikka ensimmäiset kumppanuusmaataloustilat perustettiin jo 1970 -luvulla Japanissa. Tällöin joukko tokiolaisia perheenäitejä halusivat saada kasviksensa ilman torjunta-aineita ja ottivat yhteyttä paikalliseen maanviljelijään. Naiset loivat lähialueen viljelijöiden kanssa Teikei-sopimuksen, jossa he lupautuivat ostamaan koko peltosadon, mikäli viljelijät työskentelisivät luonnonmukaisesti.
Japanilainen Teikei-viljelymalli on levinnyt ympäri maailmaa. Ranskassa sitä kutsutaan nimellä AMAP, Portugalissa Reciproco, Belgiassa Voedselteam, Norjassa Andelsjordbruk ja Saksassa Solidarische Landwirtschaft eli SOLAWI.
Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytetään kansainvälisestikin tunnettua termiä CSA, joka tulee sanoista Community Supported Agriculture. Suomessa tämä viljelijät ja kuluttajat yhdistävä ruoantuotantomuoto tunnetaan nimellä kumppanuusmaatalous.
Pöhinää Kaupunkilaisten Omalla Pellolla Suomen luonnon päivänä 28.8.2021. Kuva: Terhi Suvilehto
Kumppanuusmaatalous hyödyttää sekä kuluttajaa että ruoan tuottajaa
Kuluttaja saa kumppanuuspelloltaan keittiöönsä tuoretta ja luonnonmukaisesti tuotettua lähiruokaa tietäen, kuka hänen ruokansa on kasvattanut. Hänellä on myös mahdollisuus vaikuttaa seuraavan kauden raaka-aineisiin. Tuottaja puolestaan hyötyy jakaessaan maatalouden riskit yhdessä kuluttajan kanssa, eikä hänen tarvitse etsiä tuotteillensa ostajia kilpaillen samalla markettien hyllypaikasta.
Riskien jakaminen perustuu siihen, että kumppanuusmaataloudessa kuluttajalla on sopimusosuus pellosta ja sitoutuessaan satokauteen hän ostaa tuotantomäärät osittain etukäteen.
Syötävät kukat houkuttelevat myös viljelijän elintärkeät apulaiset eli pölyttäjät pellolle. Kuva: Terhi Suvilehto
Yleensä kumppanuusmaatilat ovat puutarhoja, mutta löytyy myös liha- tai kananmunatuotantoon keskittyviä tiloja.
Kumppanuusmaatalous on kuitenkin aina ekologista pientuotantoa, mikä toteutetaan kuluttajaa lähellä ja ympäristön ja eläinten hyvinvointi huomioiden.
Sitä voisi myös verrata palstaviljelyyn, mutta sillä erolla, että viljelytyön hoitaa ammattilainen, alansa asiantuntija. Halutessaan kuluttajaosakas pääsee työntämään kätensä multaan.
Viljelijävetoinen tai kuluttajavetoinen kumppanuusmaatalous
Malleja on kaksi: viljelijävetoinen, jossa tilan omistava maatalousyrittäjä hankkii asiakkaansa kumppanuusmaatalouden muodossa ja kuluttajavetoinen, jossa joukko kuluttajia palkkaavat yrittäjän tuottamaan ruokansa. Molemmat mallit antavat kuluttajalle mahdollisuuden osallistua ruokansa tuotantoon talkootyön kautta.
Kumppanuusmaataloustila toimii hyvin myös virkistyskäytössä ja erityisesti kaupunkiympäristössä se tarjoaa palan maaseutuelämää keskelle hektistä kaupunkiarkea.
Kumppanuusmaatalous Suomessa
Suomen ensimmäinen kumppanuusmaatila Kaupunkilaisten Oma Pelto perustettiin reilu kymmenen vuotta sitten v. 2011, kun joukko helsinkiläisiä perheitä halusivat japanilaisen Teikei-mallin mukaisesti saada luonnonmukaisesti kasvatettuja kasviksia. Omalla Pellolla toteutetaan luomuviljelyä sekä biodynaamista viljelyä, joka ottaa erityisen kokonaisvaltaisesti huomioon luonnon monimuotoisuuden sekä ympäristön, eliöiden, eläinten ja myös ihmisten ekologisesti kestävän hyvinvoinnin.
Sen jälkeen Suomeen on perustettu useita muita tiloja. Tänä päivänä Suomesta löytyy lähes 20 kumppanuusmaatilaa eri puolilta Suomea.
Muistan lapsuudestani pullantuoksuiset lauantai-illat. Äiti oli lämmittänyt leivinuunin ja paistanut koko pitkän päivää ohrarieskaa ja pullaa. Joskus myös karjalanpiirakoita. Saunan jälkeen saimme sitten iltapalaksi kylmää maitoa ja lämmintä pullaa. Mikään ei maistunut sen paremmalta.
Itse en ole juurikaan pullaa leiponut. Ehkä olen halunnut mielessäni säilyttää itseleivotun pullan juuri äitini erityisherkkuna ja vahvistaa näin tuota lapsuuden muistoa ja sen tuoksua…
Nyt on kuitenkin aika siirtää äidin leipoman pullan tuoksu ja sen pehmeys myös oman lapseni lauantaimuistoihin. Leivinuunia ei ole, joten kaippa ne pullat voi leipoa myös kaupunkiasunnon sähköuunissa.
PULLAT
5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa (tuore)
1-2 suolaa
1-2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
n. 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
200 g voita tai margariinia
Ota rasva huoneenlämpöön pehmenemään hyvissä ajoin ennen taikinan tekemistä.
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten ja lopuksi kädellä vaivaten. Vaivaa riittävän pitkän aikaa, jotta taikinaan syntyy sitkoa. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikinakulho peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Lämpimällä vedellä täytetty tiskiallas on hyvä paikka. Voit peittää tiskialtaan myös uuninpellillä ja laittaa kulhon sen päälle. Näin ei ole vaaraa, että vesi roiskuisi taikinaan.
Kohota taikinaa n. 30-45 min. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munallam kahvilla tai sokerivedellä ja koristele raesokerilla tai mantelilastuilla ennen paistamista.
Paista pikkupullat n. 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min. Paista pitkot ja muut isommat vehnäleivät n. 200-asteisen uunin alatasolla 20-25 min.
Suklainen, suklaisempi, suklaisin… Suklaanhimo vie, ei voi mitään. Amerikkalaisiin suklaamuffineihin laitetaan mukaan reilun kokoisia suklaahippuja, sopii mulle!
AMERIKKALAISET SUKLAAMUFFINIT
(15-20 kpl)
100g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta (makeuttamatonta, leivontaan tarkoitettua)
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
120 g rouhittua taloussuklaata (voit ostaa valmista rouhetta tai rouhia itse suklaalevystä veitsellä)
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri hyvin keskenään vaahtomaiseksi massaksi käsivatkaimella. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen ja hyvin sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe) hyvin keskenään. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen taikinaan käsivatkaimella varovasti sekoittaen. Lisää kuivat aineet sihvilän läpi, jotta taikinaan ei mene mukaan jauhopaakkuja.
Sekoita lopuksi mukaan suklaarouhe.
Laita muffinivuoat uunipellille. Lisää taikinaa jokaiseen muffinivuokaan noin puoleenväliin.
Paista 200 astetta n. 20 min. tai kiertoilmauunissa 185 astetta.
Coleslaw on alunperin hollantilaisten Amerikan siirtolaisten resepti. Se sopii jenkkikulttuurin mukaisesti erityisesti hampurilaisten ja grilliherkkujen lisukkeeksi, mutta maistuu myös monen muuna arkiruoan kanssa. Raaka-aineet ovat suomalaiselle kotoisia ympärivuotisia varastovihanneksia eli kaalta ja porkkanaa. Jos haluat salaattiin lisää väriä, hakkaa mukaan hieman esim. persiljaa, kevätsipulia tai paprikaa.
Salaattia kannattaa tehdä jääkaappiin kerralla isompi satsi, sillä se säilyy hyvin viileässä muutamia päiviä.
Coleslaw
n. 500 g kaalta (1/2 – 1/4)
2 porkkana
(persiljaa, kevätsipulia, paprikaa)
Pilko kaali ja raasta porkkana ohueksi suikaleiksi. Sekoita kastikeainekset hyvin sekaisin esim. blenderillä tai vatkaimella. Sekoita kasvissuikaleet ja kastike keskenään sekaisin.
Viime viikot ovat saaneet minut pohtimaan naisten asemaa maailmalla ennen ja nyt. Kaksi viikkoa sitten liputettiin Minna Canthin syntymäpäivää ja viikko sitten vietettiin rasismin vastaista viikkoa. Kunnallisvaalien alla muistui mieleeni, että Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleissa, 111 vuotta sitten, kansanedustajiksi valittiin 19 naista.
Rasismin vastaisella viikolla nuorisotalollamme esitettiin Elina Hirvosen elokuva Kiehumispiste. Dokumentissa nationalistit lietsovat rasistista vihapuhetta puolustamalla naisten oikeuksia. Käsitteet ”raiskaaja”, ”lapsentekokone” sekä ”teltat, jotka naisten on puettava päälleen, sillä miehet eivät pysty pidättelemään himoaan”, nousivat esiin useaan otteeseen. Harva ajattelee, että suomalaisen naisen asema Minna Canthin aikana Suomessa reilu sata vuotta sitten ei eronnut juurikaan islamilaisen naisen asemasta kotimaassaan nykypäivänä.
Ulrika Wilhelmiina Johnson syntyi vuonna 1844 autonomiseen Suomeen, joka eli Venäjän vallan alla. Perunaa syötiin jo lantun ja nauriin rinnalla, mutta riisi ja sen myötä karjalanpiirakat tekivät vasta tuloaan. Sveitsiläiset sokerileipurit olivat avanneet ensimmäisen konditorian Porvooseen. Naiset elivät kotinsa ja mekkojensa vankeina.
Alemman yhteiskuntaluokan naiset tekivät pääasiassa piian töitä: emäntinä, imettäjinä tai pyykkäreinä. Ylemmän yhteiskuntaluokan naiset istuivat päivät kammarissa käsitöitä tehden: ristipistoja ja vaatteita ommellen. Monen tytön tavoin Ulrika Wilhelmiina haaveili juoksemisesta, kiipeilemisestä, hyppimisestä ja vaatteittensa kuraamisesta. Rohkeat tytöt uskaltautuivat jopa kokeilemaan hippaleikkiä, mutta pitivät sen visusti salaisuutenaan kurituksen pelossa. Tyttöjen ja naisten tuli näyttää kauniilta ja käyttäytyä maltillisesti. Vain harvoilla oli mahdollisuus tai edes halua kouluttautua.
www.kuopionmuseo.fi
Työläisperheeseen syntyneestä Ulrika Wilhelmiinastakin kasvatettiin ensisijaisesti porvarillista neitoa ja mallikelpoista vaimoa. Päättäväinen nuori nainen piti kuitenkin päänsä ja vaati päästä kouluun. Koulussa hän tapasi tulevan miehensä, luonnontieteen lehtori Johan Canthin, meni naimisiin, lopetti koulun käynnin ja ryhtyi lapsentekokoneeksi. Vuosia myöhemmin hän jäi leskeksi seitsemän lapsen kanssa. Lannistumaton nainen ryhdistäytyi liikenaiseksi, kirjailijaksi sekä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Näin syntyi tuntemamme Minna Canth.
Minna Canthin aikaan ei juuri puhuttu seksuaalisesta ahdistelusta tai raiskauksista. Siksi piian oli vaikea kieltäytyä, jos tilan isäntä halusi tulla salaa yöllisille vierailuille. Kieltäytymisen hinta saattoi olla työpaikan menettäminen ja kerjäläiseksi päätyminen. Sallimuksen hinta puolestaan oli usein avioton lapsi, äpärä, ja sen seurauksena koko yhteisön halveksunta. Kahdesta pahasta oli valittava sen toinen. Ja nöyrä hiljaisuus, alistuminen. Molemmissa tapauksessa nainen oli sekä uhri että syyllinen.
Minna Canth näki Suomen nälkävuodet, mutta niistä selvittyään kahvi, tee, mausteet, kuivahedelmät sekä muut siirtomaakauppaherkut päätyivät jo keskiluokkaiseenkin ruokapöytään. Ensimmäiset junat, autot sekä kirjoituskoneet saapuivat Suomeen. Vaikka Ruotsi-Suomen kuningas oli menehtynyt laskiaispullaähkyyn n. 100 vuotta aiemmin, kahvilakulttuuri vahvistui.
Elettiin uudistusten aikakautta ja tämä rohkea nainen halusi vankkumattomasti uudistaa myös naisten asemaa. Hän ymmärsi tekstin voiman ja kirjoitti — käsin ja kaunokirjoituksella, kuten tuohon aikaan oli vielä tapana. Hän toi radikaaleja mutta realistisia ajatuksiaan esille näytelmien, novellien, lehtiartikkeleleiden sekä puheiden avulla. Hän oli Suomen ensimmäinen itsenäisesti toimiva naistoimittaja aikana, jolloin kirjoitus- ja lukutaito olivat vasta yleistyneet, eivätkä naiset saaneet äänestää.
Suomi siirtyi itsenäisyyteen tasa-arvoisena maana, ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. Pilven reunalta katseleva Minna Canth oli varmasti ylpeä tästä saavutuksesta(an). Nykypäivän Suomea katsellessan, hän luultavasti haluaisi sukeltaa pilvien sumentavaan usvaan.
Aikoinaan ravintola-alalla asiakaspalvelussa työskennellessäni sain kokea monenlaista ahdistelua. Sitä tekivät kaikenlaiset miehet, ihonväristä tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Tytöttely ja pyllylle taputtelu, tai sen yrittely, olivat ajoittain jopa jokapäiväistä piinaa. Eräässä paikassa kansanedustajaehdokkaana ollut työnantajani ”eksyi vahingossa” aina pukukoppiin, kun olin vaihtamassa vaatteita. Ravintola-alalla työ myös jakautuu eriarvoisesti. Naiset tekevät edelleen, taidoistaan huolimatta, pääasiassa suurtalouskeittiön emännän työt. Miehet puolestaan loistavat mestarikokkeina ja jättävät tiskinsä piikojen ja renkien tiskattavaksi. Vaikka tasa-arvo on ollut papereissa pitkään, asenteissa on edelleen ongelmia.
www.wikipedia.fi
Kuvissa Minna Canth katsoo päättäväisenä ja tuimana. Ehkä hän oli huomannut jäyhän äijämäisen tyylin helpottavan elämää miehisessä maailmassa. Ehkä hän olisi pukeutunut muotonsa peittävään telttaan, jos se olisi ollut sosiaalisesti sallittua.
Naiset saivat äänioikeuden Suomessa vuonna 1906. Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907, reilu 10 vuotta ennen varsinaista itsenäisyyttä, kansanedustajaksi valittiin 19 naista. Ehkä jonkin heistä äidin tärkein opetus tyttärelleen on ollut, että ”naisen ei tarvitse alistua”. Näitä naisia ja heidän äitejään saamme kiittää siitä, että tänä vuonna maamme kansanedustajaehdokkaat ovat saman arvoisia, sukupuolesta huolimatta.
Rakastan ristipistotöitä, noita vanhoja, kauniin koristeellisia mutta epäkäytännöllisiä pöytäliinoja, joita saa ostettua nykyään kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista parin euron hintaan. Jokainen pöytäliina on vaatinut kymmenien ja taas kymmenien työtuntien uurastuksen. Jokainen ristipisto on täynnä nöyryyttä, hiljaista alistumista, hieman katkeruutta, liitäviä haaveita sekä toivoa vapaudesta.
Islamilaisten naisten oloja ei paranneta vihapuheilla tai lähettämällä heidät takaisin maailmaan, jossa naisten oikeudet ovat 150 vuotta Suomesta jäljessä. Mutta ehkä heidän asema paranee niin, että otamme heidät maahamme ja opetamme heille vapautta. Kuinka ihanaa onkaan laittaa farkut ja maiharit tai lenkkarit jalkaan, juosta ja kiivetä aidan yli metsään.
Ja ehkä vihapuheet voivat todellakin edistää suomalaisen naisen asemaa (entisestään). Sillä jos vihapuheen tarkoitus on herättää, sen varjolla muukalaisvastaisia puheita lietsovat nationalistit toivottavasti herättävät paitsi kuulijansa, heräävät myös itse — pohtimaan naisten oikeuksia ja sitä, kuinka meitä jokaista tulisi todellakin kohdella, sukupuolesta välittämättä.
Kaikki lapset rakastavat kananuggetteja, mutta vanhemmat kauhistelevat ja epäilevät niiden terveellisyyttä. Sydän kevenee ainakin hieman, kun valmistaa nuggetit itse.
En tiedä kuinka paljon itse valmistaminen lisää nuggettien terveyspointseja — toki lisäaineet jäävät minimiin, paistorasva on tuoreempaa ja leivitykseen on helppo ujuttaa vaikkapa ruista. Mutta varmaa on, että ruisrapeiden tuoreiden nuggettien maku on miljoona kertaa mäkkäriä parempi.
Nuggetit ovat koko perheen sohvaperuna- ja sormiruokaa, joten tarjoiluvadille voi loihtia seuraksi monenlaisia dippejä sekä kasvis- ja hedelmätikkuja.
Alkuperäinen resepti löytyy kirjasta ”Pipsan keittokirja pienille ihmisille”. Ja hei… tällä samalla reseptillähän voisi kokeilla leivittää ja uppopaistaa myös muita kasviksia, vaikka ne syömättä jääneet porkkanatikut — jos siis jotain jäi yli.
Kananuggetit
4 palaa hapankorppuja
2 rkl ruisjauhoja
2 munaa
2 kananpojanrintaa tai kanan file- tai paistipaloja
ripaus suolaa
(mustapippuria, valkopippuria, chilijauhetta)
noin 1/2 – 1 dl öljyä paistamiseen
Mursakaa hapankorput mortterissa tai monitoimikoneessa murskaksi. Sekoita ruisjauhot hapankorppumurusten joukkoon ja lisää suolaa ja mausteita maun mukaan. Laita seos laakealle lautaselle. Riko munien rakenne ja laita munaseos toiselle laakealle lautaselle.
Leikkaa kalafileet paloiksi. Kierittele kanapalat ensin munassa ja sitten hapankorppu-jauheseoksessa.
Lämmitä paksupohjaisella paistinpannulla öljy. Öljy saattaa syttyä helposti palamaan, joten pidä liesituuletin pois päältä ja sammutuspyyhe (myös paksu puuvillakangas käy) lähettyvillä. Jos öljy alkaa savuamaan, ota pannu pois liedeltä ja vähennä lämpötilaa.
Paista leivitettyjä kanapaloja pannulla kuumassa öljyssä muutaman minuutin joka puolelta, kunnes ne ovat kypsiä ja kauniin värisiä.
Tarjoile esimerkiksi kasvistikkujen ja erilaisten dippien kanssa. Voit myös pakastaa jäähtyneet nuggetit.
Olen ihan hullaantunut lakritsijuureen. Päivän aikana juon litrakaupalla virkistävää yrttiteetä, jossa on mukana lakritsijuurta. Päivisin jääkaappikylmää jääteetä ja iltaisin lämmintä ja rauhoittavaa. Lakritsijuuri antaa juomaan mukavasti makua ja makeutta, eikä ylimääräistä makuttajaa kuten hunajaa tarvitse välttämättä lisätä lainkaan. Ruohonjuuresta ja Life-kaupoista löytyy monipuolinen valikoima Pukkan yrttitee-sekoituksia, joissa useimmissa on jonkin verran lakritsijuurta.
Lakritsijuurta käytetään myös itämaisessa lääketieteessä mm. sen virkistävien, rauhoittavien ja tasapainottavien ominaisuuksiensa vuoksi.
Löysin Life-kaupasta luomu raakalakritsijauhetta ja sitähän piti heti testata juustokakkuun. Kakussa lakritsijuuri on parhaimmillaan ihanan raikkaan, makean ja aromaattisen makunsa vuoksi. Muistatteko kesäisen sitruuna-lakritsijäden tai sitruuna-lakritsitoffeen lapsuudesta? Tähän kakkuun tavoittelin sitä samaa makua ja mielestäni onnistuin aika hyvin.
Murenna keksit jauhoksi ja lisää sulatettu voi niiden sekaan. Leikkaa irto-kakkuvuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Tasoittele keksi-voiseos leivinpaperin päälle.
Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Kuumenna sitruunamehu ja lisää lötköt liivatteet kuumaan liemeen. Lisää myös sokeri. Anna liemen jäähtyä hieman ja lisää se tuorejuusto-vaniljavaahdon joukkoon. Lisää myös raakalakritsijauhe ja raastettu sitruunan kuori. Muista pestä luomusitruuna hyvin ennen raastamista.
Kaada juustotäyte keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään saakka. Kun täyte on hyytynyt, valmista koristehyytelö.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna puristettu sitruunamehu ja vesi. Lisää joukkoon lionneet liivatteet. Anna nesteen jäähtyä hetki, ennen kuin kaadat sen kakun päälle. Raasta päälle myös koristeeksi sitruunan kuorta. Laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.
